Ugo Pirron kulmilla Roomassa

 Reilasimme lokakuussa 2025 kahden vanhimman lapsenlapsen kanssa Euroopassa, pääkohteena Italia, vaikka pari päivää olimme myös Innsbruckissa. 

 

Padovan ja Venetsian jälkeen edessä oli neljä yhteistä päivää Roomassa. Lasten piti palata syyslomaviikon päätteeksi sunnuntai-iltana Suomeen, mutta Finnairin sotkut aiheuttivat sen, että yksi koulupäiväkin tuli ikuisessa kaupungissa vietettyä. Ylimääräinen päivä käytettiin didaktisesti hyödyksi tutustumalla Circus Maximukseen, Via Appia Anticaan ja Calliston katakombeihin. 

Tulimme Roomaan keskiviikkoiltapäivällä. Heti kun olimme asettuneet hotelliin eli neljän hengen huoneeseen Terminin aseman lähellä olevassa retkeilymajassa, Riitalla alkoi etäkokous, joten lähdin teinien kanssa kävelylle. Kuljimme ilman erityistä suunnitelmaa luoteeseen, tepastelimme Espanjalaisen portaat alas ja ylös ja jatkoimme Villa Medicin ohi näköalaterassille. Katselin Topin kanssa kohti Pietarinkirkkoa ja Gianicoloa avautuvaa maisemaa ja auringonlaskua, Siiri maalaili muistikirjaansa.

Jatkoimme Villa Borghesen puiston reunaa laskeutuen Piazza del Popololle, josta pienten kaarrosten jälkeen lähdimme takaisin kortteerin suuntaan Via del Corsoa pitkin. Poikettuamme Corsolta tupsahdimme Fontana del Treville, jonka ympärillä oli niin paljon ihmisiä, että siitä ei nähnyt paljon mitään. Riitan kokous oli päättynyt, joten menimme hänen luokseen hotellille. 

Tässä kävelyretkessä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä eikä suunnitelmallista. Rooman maisemat ja katuelämä ovat sinänsä mukavia seurattavia. Jäkikäteen kuitenkin kellot alkoivat mielessäni soida. Olin alitajuisesti johdatellut kulkua kohti Ugo Pirron kantakulmia.

Miksi Pirro?

Edellisellä Italian-matkallamme 2023 ajelimme junalla Sisilian Syracusasta kohti pohjoista tavoitteenamme Paestum. Sinne päästäksemme vaihdoimme junaa Saprin asemalla. Odotusaikaa oli pari tuntia. Kävimme kahvilla ja välipalalla aseman vieressä olevassa kahvilassa, joka tuntui olevan paikallisten suosiossa. Oli marraskuu ja joulun aika lähellä. Kahvilassa oli esillä kokoelma nukketalon kokoisia jouluasetelmia. Mutta siellä oli myös kirjanvaihtohylly, josta silmiini sattui kutsuvalta tuntuva kirjan kansi. Italiantaitoni oli siinä vaiheessa alkeellinen, mutta ymmärsin kyllä, mitä kirjan titteli, Mio figlio non sa leggere, tarkoitti: ”poikani ei osaa lukea”. Koska olen kiinnostunut lukemisesta ja sen historiasta, poimin kirjan mukaani.

Kirjan tekijä oli minulle tuntematon, mutta kirjaa tavatessa ja verkosta etsimällä alkoi tietoa karttua. Kirjoitan toivottavasti pian toisen blogipostauksen itse kirjasta, josta on tullut minulle portti Italiaan,  italian kieleen ja Roomaan; Pirron kertomuksella poikansa dysleksiasta ja sen lomaan siroitelluilla muisteloilla omasta lapsuudesta on minulle myös henkilökohtaista merkitystä. Tällä kertaa kertoilen kuitenkin pääasiassa siitä, miten Pirro liittyy juuri päättyneellä matkalla kokemiimme Rooman näkymiin ja miljöihin. 

Ugo Pirro — Pirro on taiteilijanimi, oikea sukunimi on Mattone — oli italialainen elokuvakäsikirjoittaja ja kirjailija, syntyi 1920 Salernossa ja kuoli 2008 Roomassa, jossa eli aikuiselämänsä. Hänen käsikirjoittajan uransa lomittuu vahvasti italialaisen elokuvan huippuvuosiin toisen maailmansodan jälkeen. Hän teki 1950-luvulta 1990-luvulle töitä monien kuuluisien ohjaajien, kuten Vittorio De Sican, Damiano Damianin ja Gillo Pontecorvon kanssa. Pari elokuvaa, joihin Pirro teki käsikirjoituksen sai Oscarin parhaana ei-amerikkalaisena elokuvana, ja Pirron käsikirjoitukset näihin elokuviin olivat myös Oscar-ehdokkaita. Hänen filmografiassaan on yli 50 nimekettä. Lisäksi hän julkaisi elokuvaa käsitteleviä kirjoja, romaaneja ja omaelämäkerrallisia teoksia, joista siis yksi sattui käteeni Saprissa.

”Piazza del Popolo era vuota e bellissima”

Pirron elämä Roomassa toiseen maailmansodan jälkeen sijoittui pääosin Rooman kantakaupungin luoteisosiin ja Tiberin mutkan pohjoispuolelle. Hänen ensimmäinen oma asuntonsa oli Vigna Claran kaupunginosassa, mutta sosiaalinen elämä pyöri suurelta osin Piazza del Popolon ympäristössä. Pirron työhuone ja myöhempi asunto oli Piazza del Popoloon johtavalla Via dell’Ocalla. Kuljin lastenlasten kanssa tätä katua muistamatta Pirro-kytköstä, mutta kävin siellä vielä uudestaan Riitan kanssa plarattuani Pirron kirjaa.

Via dell'Oca, jossa Ugo Pirrolla oli asunto ja työhuone.

Aloitteleva lehtimies Pirro eli kuohuvaa taiteilijaelämää sodanjälkeisessä Roomassa keskustellen illat ja yöt läpeensä kirjailijoiden, kuvataiteilijoiden ja elokuvantekijöiden kanssa. Taiteilijoilla oli omat kantapaikkansa, joista tunnetuin oli Menghin veljesten osteria, Osteria Fratelli Menghi (https://it.wikipedia.org/wiki/Osteria_Fratelli_Menghi ), kolmesataa metriä Piazza del Popololta. Pirro on kirjoittanut siitä kirjan Osteria dei Pittori (1994), josta verkossa on luettavissa pieni ote (https://www.roma2pass.it/via-flaminia-1/osteria-dei-pittori/).

Sodan jälkeen Rooma ei ollut vielä autoistunut sille tuskalliselle asteelle, jolla se nyt on. Pirro luonnehtii sen ajan ”Kansan piazzaa” sanoilla: ”Piazza del Popolo era vuota e bellissima” eli ”Piazza del Popolo oli tyhjä ja kaunis”. Hän tosin itse oli osa Rooman autoistumisen historiaa, sillä hän hankki ensimmäisen oman auton jo 1940-luvulla, ja kertoo kerran pysäköineensä sen Piazza del Popolon keskellä olevan obeliskin juurelle, mikä onneksi ei nykyään ole mahdollista.

Piazza del Popolo jäi kuvaamatta, joten joudutaan tyytymään Wikipedian kuvaan.

Piazza den Popolon (https://sv.wikipedia.org/wiki/Piazza_del_Popolo ) keskellä on egyptiläinen obeliski, reunalla Via del Corson kummallakin puolella kaksi lähes identtistä kirkko, Santa Maria in Montesanto ja Santa Maria dei Miracoli,  ja toisella laidalla vielä yksi Maria-kirkko, Santa Maria del Popolo, jossa on kuuluisien maalarien teoksia. Piazzan luoteispuolella on riemukaari Porta del Popolo, jonka kautta ex-kuningatar Kristiina saapui juhlasaatossa Roomaan 1655.

Porta del Popolo.

Muutaman sadan metrin päässä Piazza del Popololta siijaitseva Villa Strohl-Fern Villa Borghesen puiston reunalla on historialtaan kiehtova kohde. Sen rakensi 1870-80-luvuilla Elsassista Ranskan-Saksan sodan jälkeen emigroitunut aristokraatti Alfred Wilhelm Strohl, joka lisäsi nimeen sanan Fern tähdentääkseen maanpakolaisuuttaan (fern = kaukainen).  (https://en.wikipedia.org/wiki/Villa_Strohl_Fern )

Strohl-Fern halusi tarjota tyyssijan taiteilijoille luovaa työtä varten. Villa Strohl-Fernissä asuikin 1800-luvun lopulta aina toiseen maailmansotaan asti lukuisia erimaalaisia taiteilijoita. Omissa korvissani kuuluisin nimi on Rainer Maria Rilken. Nähtävästi ainoa Suomeen liittyvä asukki on ollut Ilja Repin. 1920-luvulla huvila rakennuksineen ja puistoineen siirtyi Ranskan valtion omistukseen. Vuodesta 1957 siellä on toiminut ranskalainen koulu Lycée Chateaubriand. Sen ranskankieliseen esikouluun Pirro ja hänen vaimonsa laittoivat poikansa Umberton. Tällainen esikoulu siellä toimii yhä. Paikka on nykyään suljettu yleisöltä, joten näimme vain porttirakennuksen, mutta itse huvila jäi muurin taakse.

 

Villa Strohl-Fernin porttirakennus

Lisää Ugo Pirrosta Wikipediasta ja:

Mariapia Comand: Mattone, Ugo (Ugo Pirro). Dizionario Biografico degli Italiani - Volume 84 (2016).
https://www.treccani.it/enciclopedia/ugo-mattone_(Dizionario-Biografico)/