Karhunperän pöytälaatikko

Säkeitä Aimalan kirkon poltosta kertovasta runosta ns. Bergiuksen kopiosta (1878). [Tästä kirjoituksesta on julkaistu ensimmäinen versio Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 16.7.2023; tässä teksti on tarkistettuna ja kuvioilla täydennettynä.] Lempäälän Pyhän Birgitan ja Magdalenan kirkon historiaa on tutkittu poikkeuksellisen syvällisesti. Tästä on ensi sijassa kiittäminen arkeologi Markus Hiekkasta. Hän johti perusteellisia tutkimuksia kirkossa vuonna 1983. Museoviraston sivuilla on julkaistu digitoituna Hiekkasen laatima alkuperäinen raportti vuoden 1983 kaivauksista. Niihin liittyvät puulusto- eli dendrokronologiset analyysit osoittivat, että kirkko on rakennettu 1500-luvun alkuvuosina. Hiekkanen on julkaissut Lempäälän kirkon vaiheista ja kaivausten tuloksista yleistajuisen kuvauksen Lempäälän Joulussa 2011. Kirkko saa myös asiantuntevan esittelyn hänen teoksessaan Suomen keskiajan kivikirkot (3. p. 2014) ja sen ruotsinkielisessä versiossa Finlands medeltida stenkyrkor (2020). Viimeisim...

Italian-matkallamme 2023 ajelimme junalla Sisilian Syracusasta kohti pohjoista. Rata saappaankärjestä pohjoiseen kulkee aivan Välimeren rantaa. Pitkän aikaa taivaanrannassa lännessä näkyi suippo vuorisaari, todennäköisesti Stromboli.  Tavoitteenamme oli Paestum. Sinne päästäksemme vaihdoimme junaa Saprin asemalla. Odotusaikaa oli pari tuntia, ilta oli jo hämärtynyt. Kävimme välipalalla aseman vieressä olevassa kahvilassa, joka tuntui olevan paikallisten suosiossa. Siellä oli ystävällinen koira, joka itsepintaisesti yritti tehdä tuttavuutta kanssamme (kuvat Riitan).  

Lempälä, Lembälä ja Lembois kirkkoherra Ednerin pitäjänkuvauksen (1753) alussa.

    Vapaaherratar Catharina Regina von Greiffenberg (pastellikuva 1600-luvun jälkipuoliskolta, Wikipedia). Suomensin allaolevan tekstin joulutervehdykseksi ystäville ja kollegoille jouluksi 2012. Mielenkiintoni tekstiin herätti se, että itävaltalainen aatelinen Katharina Regina von Greiffenberg (1633–1694) on havaintojeni mukaan ensimmäinen saksankielinen kirjoittaja, joka on painetussa tekstissä käyttänyt sanaa Leselust, lukuhalu. Ensimmäisen kerran hän käytti sitä eräässä runossa, mutta siinä se oli vain pieni yksityiskohta. Toinen kerta onkin sitten tämä ihmeellinen lukuhalun ylistys vuodelta 1672.  (Auf Deutsch nach finnischer Übersetzung.)  

 Julkaisen tässä postauksessa kuvia toisen maailmansodan aikaisesta Helsingistä. Kuvat ovat peräisin äitini Toini Mäkisen (o.s. Laine, 1924– 2008) valokua-albumista. Äiti ei kuitenkaan nyt ole pääosassa, vaan katsojaa kutsutaan katsomaan ihmisten takana olevia rakennuksia ja maisemia, vaikka aika komea äiti on tässä kuvassa, joka on otettu ennen sotaa 1938, jolloin hän oli 14-vuotias. Takana oleva talo, Sturenkatu 26, oli tuolloin melko uusi.  Oikealla oleva Vallilan työväentalo, jossa myös Helsingin Kansanteatteri toimi, on hävinnyt uuden talon tieltä.   Äiti oli jonkin aikaa töissä HOK:n myymälöissä. Tässä on "Hokkilaisia kesällä 1941", siis välirauhan aikaan. Paikka on Rautatieaseman edessä, takana alkaa Kaisaniemenkatu.    Kuvassa on minulle tuntemattomia hyväntuulisia "Valon tyttöjä 42". En tiedä, mitä Valo tarkoittaa, olisiko jokin kauppa (ehkä Vallilan osuuskauppa)?   "Valliksen tyttöjä". Äidin paras ystävä Paula Simolin (myöhemmin Nyqvist, sitten V...

Forssan/Tammelan Lempäänkoski tammikuussa 2026. (Kuva IM.)

    Inledning Matti Kuusi har en gång sagt att byggandet av medeltida stenkyrkor har varit den största kulturella investeringen i Finlands historia (vid sidan av folkbiblioteksbyggnader under 1970- och 1980-talen – kanske bör man också nämna folkskolebyggandet?). En av dessa kyrkor står i Lembois, kyrkbyn i Lempäälä. Kyrkan är uppkallad efter två kvinnliga helgon: Sankta Birgitta och Sankta Maria Magdalena. Med tiden har Maria Magdalena, eller Mataleena, såsom finnarna säger, hamnat i bakgrunden och kyrkan har kallats Birgittas kyrka i århundraden, men tilltalsnamnet blev Pirjo i folkets munnar. [Se också fotnoten 1 i slutet av artikeln.]   Lempäälä kyrka är en av de bäst studerade medeltida stenkyrkorna i Finland, och detta är särskilt tack vare Markus Hiekkanen. Han ledde utgrävningarna av kyrkan år 1983, under vilka t ex marken under golvet i långhuset undersöktes noggrant. Samtidigt tog Hiekkanen träprover från kyrkans ursprungliga trädelar, ...

      Allaoleva kertomus Pyhästä Nikolauksesta, joulupukkimme yhdestä esikuvasta, on peräisin keskiaikaisesta pyhimyskertomusten kokoelmasta Legenda aurea eli kultainen legenda.   Sen kokosi eri kirjallisista lähteistä ja kansan suusta Jacobus de Voragine (1230-1298; kuollessaan hän oli Genovan arkkipiispa). Latinanakielisen k okoelman nimi oli alunperin Legenda sanctorum, mutta sai suosionsa seurauksena nimen Legenda aurea.   Se oli yksi keskiajan suosituimmista kansankirjoista, jota myös käännettiin kansankielille ja kirjapainotaidon keksimisen jälkeen sitä painettiin lukemattomina laitoksina.   Se innoitti uskonnollisista aihepiireistä maalaavia taiteilijoita ja on siten myös käsikirja katolisen Euroopan taiteen ymmärtämiseen.   Tässä oleva suomennos on tehty nykyajan saksankielisestä käännöksestä: Die Legenda aurea des Jacobus de Voragine. Aus dem Lateinischen   übersetzt von Richard Benz. 9. Auflage. Heidelberg: Ver...

     

  Burgundin herttua Filip Hyvä ( Philippe le Bon, kuva: Wikipedia )   Pyhän Antoniuksen päivänä 17.1.1457 Burgundin herttua Filip Hyvä (1396–1467) riiteli rajusti poikansa Kaarlen kanssa Brysselin linnan kappelissa. Johan Huizinga kertoo Keskiajan syksy -teoksessaan (20. luku) tapauksesta selostaen ja kääntäen Georges Chastellainin Burgundin herttuoiden kronikkaa. Huizinga vertaa Chastellainin realistista ja eloisaa kuvausta Jan van Eyckin maalauksiin. Huizinga lainaa suoraan pitkät pätkät Chastellainin kuvausta. Itse mehevän riidan kuvauksen voi siis lukea J. A. Hollon taidokkaana suomennoksena Keskiajan syksystä, mutta tilanteen jatkon Huizinga selostaa ylimalkaisemmin, joten käännän siitä tähän otteit a.

      Lueskellessani Eino Salokkaan kirjaa Maallinen arkkirunoutemme Ruotsin vallan aikana (1923, s. 106–109) törmäsin tuttuun nimeen. Salokas esittelee kaksi 1700-luvun alkupuoliskolla painettuna julkaistua arkkirunoa, joista toisessa mainitaan tekijäksi ”swart hafwra, vesilahdes” eli Swarthafra Vesilahdessa. Mitä ilmeisimmin kyse on samoista Swarthafroista kuin Elisabeth Berg-Swarthafra, jonka ruotsinkielisen muistorunon vuodelta 1689 löysin Vesilahden kivisakastin seinältä vuonna 2019. Runon kirjoittajasta Benedictus Hwalista ja kohdehenkilöstä rouva Elisabeth Berg-Swarthafrasta on julkaistu tietoa Vesilahden seudun sukututkimusseuran Kurjenpolvet-lehdessä 2020 (Riikka Piirosen ja Ilkka Mäkisen artikkelit). (Hautajaisrunon löytämisestä: Ilkka Mäkinen: "Hautajaisruno Vuodelta 1689 Vesilahden Kivisakastissa." Bibliophilos , 3/2022, s. 4-9.) Salokas liittää mainitut kaksi runoa yhteen, koska kummassakin puhutellaan Maija-nimistä naista, muuten ei ole varsinaista osoit...