Lapsuus Laukossa. Joutohetkien seura 28.3.25
Tämä on tausta-aineistoa esitykseen Joutohetkien seurassa Vesilahdessa Tapolan pirtissä 28.3. klo 13.
Kuvat ovat matalaresoluutioisia ruutukaappauksia. Ne ovat peräisin Mäkisen suvun albumeista, paitsi milloin erikseen muuta mainitaan. Suurin osa tekstistä on itse muistamaani, mutta tukea olen saanut veljeni Anssin julkaisemattomista muistelmista, joihin tarvittaessa viittaan. Monet muistot ovat kollektiivisia.
Puutarhuri Mäkisen perhe
KUVA 1.
Puutarhuri Mäkisen 6-henkinen perhe (tässä kuvassa myös vierailevan perheen jäseniä ja tuttuja entisiltä asuinpaikoilta)
isä-Reino 1917, äiti-Toini 1924, Anssi 1947, Mervi 1948, Arto 1950, Ilkka 1951 (Tarzan-uimahousuissa), Hannu 1953, Outi 1956
Asuinpaikat ennen ja jälkeen: Janakkala, Vanaja, Janakkala, Tuusula, Espoo,
Laukon kartano 1957–1963, 1963– Lempäälä, Miemola (Karhunperse)
KUVA 2 KUVA 3
Ensimmäinen, väliaikainen, asuntomme Laukossa oli Puutarhurin talo puistossa lähellä päärakennusta. Päärakennuksen pääty näkyy oikeanpuoleisessa kuvassa Puutarhurin talon yllä. Jouduimme tähän suurelle perheelle ahtaaseen rakennukseen, kun ajanmukaisempaa asuntoa remontoitiin kuntoon.
Puutarhurin talossa eleltiin pari talvea. Talossa oli vesi- ja viemärijohdot, mutta puuämmitys ja ulkovessa (Anssi).
Siihen aikaan sijoittuu eräs traumaattinen tapahtuma: Penttilässä lasten kaverina oli bernhardinkoira Nella, joka tuli mukana Laukkoon. Sillä oli kuitenkin huono tapa juosta pyöräilijöiden perässä ja näykkiä jalkoja (meidän mielestä tietenkin vika oli pyöräilijöissä). Tämä ei voinut jatkua, joten Nella oli suruksemme lopetettava. Eläinlääkäri teki sen meillä kotona.
KUVA 6
Ylin kuva on otettu rakenteilla olevien kasvihuoneiden yli, kuva otettu todennäköisesti rakennustelineiltä; keskimmäinen pannuhuoneen piipusta, joka on alimmassa kuvassa.
Kasvihuoneiden takana toinen, monivuotinen asuntomme, asuimme vasemmanpuoleisessa päädyssä. Mukavuuksia: vesi sisään ja ulos, patterilämmitys, sisävessa, puhelin, johon puhuessaan pitkiä puheluita isä samalla piirteli hienoja kuvioita paperille. Talousvesi tuli järvestä.
Samassa talossa asui kaksi muutakin perhettä: Lahtiset, Juvoset.
Taustalla talo, jossa asui ainakin seppä Nystedt ja työnjohtaja Salo perheineen. Sen takana paja.
Kodin vieressä puuliiteri, sen edessä usein puukasoja, joiden päällä istuskelin ja veistelin, joskus sormeen. Kerran veistin laudanpalasta — taas — pyssyä, pistoolia, äiti meni ohi ja kysyi, mitä veistän, sanoin, jolloin hän ilmaisi, että voisi sitä muutakin veistää kuin pyssyjä. Muutinkin aihion viikinkilaivaksi (pahviympyröistä kilvet reunaan).
Hajamuistoja:
Jonakin kesänä oli valtava ukonilma. Istuimme koko perhe keittiössä (ikkuna tännepäin) ja seurasimme jatkuvaa välähtelyä.
Radiota kuunneltiin ahkerasti, varsinkin ennen TV:n tuloa. Esim. kuunnelmia. Joku tieteiskuunnelma oli niin pelottava, että olin aivan kauhuissani ja koetin sulkea siltä korvani. Tietenkin kuunneltiin Coxia, naurettiin käppyrässä Kankkulan kaivoa.
KUVA 7
Huoneistomme rappusilla vieraiden kanssa. Ikkunan takana arkiolohuone. Kodin alla talon pohjakerroksessa oli väen sauna, jossa käytiin nais- ja miesvuoroissa. Jossain vaiheessa vaihdoin miesvuoroon.
KUVA 8
Hannu, minä, Arto, Anssi, Äiti ja Outi. (Mervi puuttuu kuvasta.) Kasvihuoneita tukevan betonimuurin alla oli tiloja. Oikeanpuoleisen oven takana oli kellari, jossa ainakin yhtenä talvena säilytettiin mehupulloja. Kerran joku unohti talvella oven auki (tässäkin kuvassa raollaan) ja kaikki pullot jäätyivät, hajosivat ja äidin vaivalla tekemät mehut menivät pilalle. Anssi kyllä muistutti, että talon varsinainen kaikille yhteinen kellari oli talomme alla. Kuvassa Outin alla oleva uudenaikainen potukukelkka voi olla se, joka saatiin ostopalautuksena kuitteja vastaan "Reeti" Söyringin kaupasta.
Puutarha
Laukkoon muuttomme syy oli kartanon puutarhan uudistus. Sinne rakennettiin uusia komeita kasvihuoneita, syntyi todellinen kauppapuutarha. Isä oli puutarhurina, vastuullinen homma. Kasvihuoneet olivat tärkeitä, siksi niistä on monta kuvaa.
KUVA 11
Kasvihuoneet rakenteilla ja valmiina.
Kuvissa näkyy kasvihuoneiden lämmitystä varten rakennetun pannuhuoneen piippu; sieltä tuli lämpö myös asuintaloon. Lämpö tuli hakkeesta, hake kartanon sahalta. Isä huolehti myös hakkeen syötöstä uuniin, Anssi, Mervi ja Arto auttoivat, itse en muista olleeni mukana. Hake kulki kuljetuskourulla, mutta se piti ensin nostaa talikolla kouruun. Talikon piikkien päissä oli hitsatut metallispallot, jotteivät hakkeen palat olisi tarttuneet piikkeihin.
Kasvatettiin kaikkia tavallisia kauppakasveja, kuten vasemmassa kuvassa olevia tomaatteja, mutta myös viinirypäleitä, joita on oikeanpuoleisessa kuvassa.
Anssi muistaa äidin kertoneen, että isä ja vuorineuvos joskus kävivät kovaäänisiä keskusteluja siitä, mikä olisi oikea tapa hoitaa puutarhaa.
Isä joutui ajamaan ajokortin kartanon kustannuksella, jotta hän saattoi ajaa itse kauppatavaraa Tampereelle. Aiemmin kuskina oli toinen seppä Nystedtin pojista, mutta kahden miehen lähettäminen Tampereen reissulle oli liian kallista. Muistelen, ettei isä ollut auton ajosta kovin innostunut. Olin joskus mukana. Auton tavaratilassa oli lämmitin, jotta kasvit pysyivät sulina.
Kartanomiljöö taustana
Päärakennuksessa käytiin harvoin sisällä, mutta muistan haarniskan, joka oli eteisessä.
Anssi kävi Elinkeinoelämän Keskusarkistossa Mikkelissa kaivelemassa Laukon aineistoja. Siellä oli myös kuvia vakuutusyhtiö Salaman henkilöstökerhon tutustumismatkalta Laukkoon 1958. Edellinen asuinpaikkamme oli Salaman kurssipaikka Penttilä Espoon Viherlaaksossa. Ehkä tämä yhteys oli yksi syy Laukkoon tuloon. Seuraavat kuvat ELKA:sta:
KUVA 21 KUVA 22
Puistoa ja sen patsaita ihailtiin.
KUVA 23.
Salamalaiset kartanon rantasaunan luona.
Sen edessä laiturissa oli kesäisin suuri moottorivene. (Yllä olevat kuvat ELKA:sta.)
Laukko on kannaksella, vettä kummallakin puolella.
KUVA 24
Uimarantamme Laukonselän puolella. Käytettävissä oli myös soutuveneitä.
KUVA 25
Ranta toisella puolella kannasta, kartassa Jaakkaanlahti, mitä nimitystä en lapsena muista kuulleeni, vaan: Laivalahti. Oikealla Kurjenkallio, jossa ovat Klaus Kurjen kärryjen pyörien jäljet, taustalla Vakkalanselkä, josta tähyilimme joskus laivoja, vaikka ei niitä siellä enää kulkenutkaan. Rannassa oli vanha sauna, jonka kuistilla joskus pidettiin kaameata rankkasadetta.
Kartonomiljööseen kuului myös saha, jossa Outia kuvattiin lautatapuleiden keskellä.
Navettaa varten nostettiin järvestä talvella jäälohkareita, jotka säilyivät koko kesän sahanpurun alla. Sieltä saimme joskus jäänsälöjä imeskeltäväksi.
Talli, tallipiha
Navettaan lapsilla ei tainnut olla asiaa, paitsi hakiessa maitoa karjakeittiöstä iltalypsyn jälkeen.
Tallilla sen sijaan päästiin katsomaan hevosia. Peltotyöt tehtiin jo pääasiassa traktoreilla, mutta hevosiakin käytettiin mm. metsätöihin. Anssi muistaa, että puistosta kuskattiin hevoskärryllä hänen niittämiään ruohoja. Yhtenä talvena hän näki hevosien tulevan peräkanaa metsätöistä. Hevosille leivottiin erityistä hevosenleipää, jossa oli kokonaisia tähkiä ja olkia seassa. Sitä saimme maistella lapsetkin.
Tallinpihalla kävi kulkukauppiaita. Yksi kulki autolla myyden rihkamaa ja kirjoja (esim. Zane Grey, kympin romaaneja); hänellä oli ainakin toinen käsi poikki. Toinen mopolla liikkunut kiersi asunnoissa laukkuna kanssa (Anssi).
KUVA 28
Myös onnikka kääntyi tallinpihalla: Ilkka ja Hannu onnikkakuskin ja -rahastajan varusteissa tallinpihalla. Takana mahdollisesti yksi ystävällisistä Heikkilän veljeksistä(?), jotka ajoivat onnikkaa, ehkä toinen otti kuvan. Taustalla tallin kulma ja kotitalo.
Vappuna juoksentelin vappuhuiskan kanssa tallipihalla.
Tallin ja navetan välisellä kalliolla oli kerran sotilaita. Hämeen Jääkäripataljoona oli pyörämarssilla ja pysähtyi Laukossa. Saimme maistaa sotilasmuonaa. Kun muut varusmiehet olivat jo pyöräilleet näkyvistä, yksi jälkeenjäänyt mies potkaisi tahallaan pyöränsä ketjut poikki, jotta pääsi autokyytiin.
Toisen kerran Laukossa oli pohjoismaiden reserviupseerien ampumasuunnituskilpailut. Silloin paikalla oli puolustusvoimien komentaja Simelius.
Elimme Laukon nähtävyyksien ja monumenttien keskellä:
KUVA 29 KUVA 30
KUVA 31
Samalla taisivat tulla tutuksi tarinat Laukon menneisyydestä, Matti Kurjesta, Elias Lönnrotista jne., vaikka nyt en osaa erottaa siellä kuultua ja muualta luettua.
Lasten paratiisi mutta ei idylli
(— paratiisina jäänyt mieleen varsinkin siksi, että Laukosta muutimme pientilalle, jossa me lapset jouduimme työhön, vapaa-aika väheni ja elintaso laski.)
Laukossa oli paljon lapselle mielenkiintoista nähtävää.
KUVA 32
Yksityiskohta aiemmin olleesta kuvasta, joka on otettu pannuhuoneen piipun päästä: sepän talon takana häämöttää paja. Kävin joskus pajassa katselemassa työn tekoa. Kerran seppä työnsi hehkuvaksi kuumentamansa ja takomansa raudan veteen ja veti sen ylös, laski alasimen viereen; luulin raudan olevan jo jäähtynyt, otin sen käteen, jolloin nahka kädestä paloi, käpristyi. Seppä laittoi käteen jotain öljyä, ja menin kotiin. Vammasta ei jäänyt pysyviä jälkiä.
Tallilta alas pajalle viettävällä tiellä oli hyvä kelkkamäki. Tosin kerran laskin toisen lapsen kanssa jonkun aikuisen miehen (Lahtinen?) jaloille, oli seisoskelemassa tiellä. Säikähdys ja manailu oli suurta.
Kelkkamäkiä oli valittavaksi asti:
KUVA 33
Mervi laskee kelkalla mäkeä kodin pihan tienoilla. Takana vaja, joka yhä on siellä tai jonka paikalla nytkin on vaja, päärakennus häämöttää oikealla. Vasemmalla pilkottaa pakkahuone, jossa puutarhan tavarat pakattiin myyntiä varten. Isä oli mestaripaketoija.
Puimalan vieressä oli valtava pahnakasa. Teimme siihen käytäviä ja huonemaisia onkaloita. Tosin tästä muistot ovat myös ahdistavia, kun pelotti pitkissä ahtaissa käytävissä ryömiminen.
Kaikki lapset pitivät puutarhalla töissä olleesta Senjasta (sukunimi Juusela, isä oli kartanon pitkäaikainen työntekijä Juusela, eläkeikäinen tuolloin, Anssin mukaan soitti vellikelloa). Sanoin, että kun kasvan aikuiseksi, menen naimisiin Senjan kanssa.
KUVA 34
Lapset pelaamassa puistossa lähellä päärakennusta. Sulkapallo taisi olla tuolloin huudossa. Myös vanhemmat (miehet) joskus vapaahetkinä (ehkä juhannuksena?) kokeilivat talomme ja pannuhuoneen välissä peliä. Verkkoa ei ollut, he löivät sulkapalloa yli talon ja pannuhuoneen välisen sähköjohdon, joka oli korkealla.
Lapset saivat Laukossa elää melkoisen vapaasti.
Anssin johdolla teimme pitkiä retkiä lähimetsissä.
Pientä ryhmämuodostusta syntyi, kun jakaannuttiin kahteen puolueeseen, jotka ”taistelivat” toisiaan vastaan. Mukana oli meidän poikien lisäksi ainakin Helmisiä ja Pohjois-Karjalasta muuttaneiden Juvosten lapsia, jotka olivat taitavia vuolemaan puusta erilaisia aseita, kuten pistooleja. Murre-erot tulivat esiin (kehtaaminen, pihhaan, viruttaa)
Haarlalle tuli ulkomailta koneita suurissa puulaatikoissa. Saimme näitä leikkeihimme ja rakensimme niistä majoja, kaksikerroksisiakin. Sahan jätelaudoista taas tehtiin maja sahan lähelle.
Monenlaisia leikkejä, mutta myös kärhämiä. Ja onnettomuuksia, valitettavasti yksi sattui omalle kohdalleni
Erään karja-apulaisen (yksinäisen äidin) lapsi sai äidiltään kinuttua joululahjaksi ilmakiväärin. Toisella isommalla pojalla oli iso nallirevolveri. Suosio kavereiden keskuudessa oli taattu. Kärtimme isältä rahaa ilmakiväärin luotien ostamiseen, jotta olisimme päässeet ampumaan, mutta hänpä sanoi ehdottomasti ei ja kielsi myös olemasta missään tekemisissä niiden kanssa, joilla oli ilmakivääri.
Ilmakivääripoika ja hänen nallipyssykaverinsa päättivät hieman pelotella ihmisiä. He asettuivat 1959 joulun aatonaattoiltana meidän asunnolta lukusalille johtavan polun varteen. Toinen paukutteli nallipyssyä ja toinen ammuskeli ilmakiväärillä. Olin veljien kanssa menossa lukusalille televisiota katsomaan, kun koin ikään kuin välähdyksen ja tunsin kuin lämpimän veden valuvan kasvoilleni. Olin saanut ilmakiväärin luodin keskelle vasenta silmää. Itse en jatkosta paljon muista, muuta kuin epämääräisiä häivähdyksiä, kun minua autolla vietiin Helsinkiin sairaalaan. Silmää ei voitu pelastaa, vaan se poistettiin. Vietin joulun ja muutaman viikon Silmäklinikalla Helsingissä ja palasin kotiin ”lasisilmän” eli ”plastik-silmän” kanssa. Tapahtumasta tehtiin (sairaalassa ollessani) poliisikuulustelu, jonka kopio on perheen arkistossa.
Kanankaalin kitkentä kartanon pelloilta oli ensimmäinen palkkatyöni.
Patriarkaalinen yhteisö
Hierarkia: vuorineuvos Haarla, tilanhoitaja Solla, työnjohtaja Salo. Isä keskusteli suoraan vuorineuvoksen kanssa puutarhan asioista, ja kuten edellä tuli mainittua, joskus kovaäänisestikin.
Kartanon väki: Outi leikki vuorineuvoksen lapsenlapsen kanssa. Vuorineuvos ampui pöllöjä eikä aina muistanut tarkistaa, sattuuko joku olemaan esim. uimarannalla. Anssi tästä kertoo, mutta muistan minäkin joskus kyyristelleeni rantapenkan suojassa.
Meidän Sinuhe kiersi naapurien luettavana, palasi kannet irtonaisina, siis suosittu kirja. Lapsilta sen lukeminen kylläkin kiellettiin, mutta taisimme sitä kuitenkin silmäillä.
Juhannuskokon vakituinen paikka oli sepän talosta rannan puolelle. Siellä vietettiin juhannusta kartanon väen kesken. Anssin muistaman mukaan siellä oli vanha tanssilavakin.
Kerran paikalla taisi olla kaksi kokkoa. Toista, isompaa, ei ollut tarkoitus polttaa, ehkä oli kuivaa tai liian tuulista, mutta jotkut pojan perhanat kuitenkin sytyttivät sen toisenkin kokon, jolloin syntyi jonkinlainen uhkaava tilanne. Ainakin muistan seppä Nystedtin pitäneen kovaa ääntä ja moittineen sytyttäjiä. Vieressä oli hänen asuntonsa, joten se tietenkin oli ensimmäisenä vaarassa.
KUVA 35
Lapsia pihan laidalla. Tästä ammuttiin kerran raketteja. Yksi harhaantui, suhahti portaiden alle ja sytytti vanhan vihdan palamaan.
Lukusali
Lukusali oli yhteisöllisyyden sydän. Sinne tuli kaikkien kartanon työntekijöiden posti ja sanomalehdet, sieltä kannettiin kotiin. Siellä oli myös kaikkien luettavia lehtiä, kartanon tilaamia. Anssin ELKA-löydösten mukaan ainakin Lasten Kuvalehti ja Uusi Suomi tulivat sinne.
Lukusalilla tapahtui muutakin, siellä pidettiin tilaisuuksia. Elinan surma -balladi esitettiin siellä kartanon väen joukosta valittujen toimesta. Isällä oli siinä jokin osa (Anssin mukaan isä ”jäykisteli pienessä osassa”).
Äidin Suomen runottaressa olevaan Elinan surmaan on äiti lyijykynällä merkinnyt, mille roolihenkilölle mikäkin vuorosana kuuluu.
Lukusaliin tuli myös televisio (Anssi mukaan 1958), jota koko kartanon väki katseli yhdessä. Tietenkin me lapset mukana. Yhden ohjelman muistan. Televisiossa esitettiin balettia, ja kun miestanssijoilla oli tiukat trikoot, minä tai joku muu tokaisi, että ”noilla ei ole housuja”. Television kautta tuli tutuksi mm. Papukaijakerho. Perustimme kyllä myös oman ”kuperkeikkakerhon”.
Kotiinkin tuli televisio ennen pitkää, mutta ilmeisesti aikaisintaan 1960, sillä muistan, että minua yksisilmäistä konsultoitiin, mikä tarjolla olevista televisioista olisi kuvaltaan sopivin minulle. Wega se ensimmäinen TV taisi olla. Lapsilta kiellettyjä ohjelmia emme saaneet katsoa. Muistan erityisenä harmituksena, että en päässyt katsomaan Seitsemää samuraita, jotain häilyviä kuvia vain näin ovenraosta. Ehkä siksi tuosta elokuvasta tuli melkein myyttinen juttu. Aikuisenakin nähtynä se kyllä on erinomainen, parhaita kaikista.
Lukusalilla (kai) kanalanhoitaja piti lapsille pyhäkoulua.
Koulu
KUVA 37
Laukon koulun koulukuva syksyltä 1959.
Vasemmalla keittäjä, hänestä oikealle alaluokan opettaja Sylvi Kallio, oikealla Jaakko Kallio. Muistan valitettavan harvoja, anteeksi vanhat koulukaverit! On siellä ainakin Eero Kallio, Kurikan veljeksiä, tietenkin omat sisarukset, paitsi Hannu ja Outi, jotka olivat vielä liian nuoria.
************
Teksti: Ilkka Mäkinen.
Kommentit
Lähetä kommentti