Kirjalähetys Uno Cygnaeukselle Sitkaan 1842
Tämä on Karhunperän pöytälaatikon ensimmäinen postaus. Olen tähän asti ollut perin passiivinen somen käyttäjä; Facebookissakin olen ollut läsnä vain nimeksi (pahoittelut kaikille ystäväpyyntöjä lähettäneille). Saa nähdä, mitä tästä palstasta tulee. Joka tapauksessa tarkoitukseni on etupäässä julkaista juttuja pöytälaatikostani, kuten blogin otsikko kertoo. Vuosien varrella on kertynyt paljon sellaista, joka ei ole päätynyt julkisuuteen tai on tullut julkaistua vain osittain. Itse olen hyötynyt ja inspiroitunut monenlaisista teksteistä, ehkä joku näistä tulevistakin. Ensimmäinen tarina on kuitenkin erikoistarjous eli tätä tarkoitusta varten kirjoitettu ihan uusi juttu. Se on samalla joulutervehdys sukulaisille, ystäville ja kaikille muillekin.
Mitä kirjoja ottaisit mukaan autiolle saarelle vuonna 1842?
Selasin 1990-luvulla erästä tutkimusta varten Suomen suuriruhtinaskunnan sensuurikomitean arkistoa Kansallisarkistossa. Erityisesti tarkastelin maahantuotavista kirjoista tehtyjä luetteloita, joita oli lähetetty sensuurikomiteaan tarkastusta varten. Kirjojen maahantuonti oli luvanvaraista ja jokainen maahan tuotava kirjalähetys piti syynätä. Silmiini sattui myös lista kirjoista, joita oltiin syksyllä 1842 lähettämässä toiselle puolelle maapalloa, Sitkan saarelle. Sitka oli tuolloin vielä Venäjälle kuuluneen Alaskan eli Novoarkangelskin (Uuden Arkangelin) hallinnollinen keskus, jossa alueen kuvernööri asui. Kuvernööriksi nimitettiin 1839 suomalainen upseeri A. A. Etholén.
Alaskassa oli Venäjän hallinnon palveluksessa ja muissa töissä satoja suomalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia luterilaisia, itse Sitkassakin satakunta, joille tarvittiin pappi. Venäläisten ja paikallisen alkuperäisväestön hengellisestä huollosta vastasi ortodoksinen kirkko. Venäläis-amerikkalainen kauppakomppania, joka hallitsi Alaskaa, palkkasi Etholénin suosituksesta luterilaiseksi kirkkoherraksi viiden vuoden sopimuksella nuoren suomalaisen papin Uno Cygnaeuksen (1810–1888). Hän purjehti kuvernöörin 12-jäsenisessä seurueessa yhdeksän kuukauden matkan Lontoon, Rio de Janeiron, Kap Hoornin ja Valparaison kautta Sitkaan. Lähtö oli elokuussa 1839, perille tultiin toukokuussa 1840.
Uno Cygnaeuksen merimatka Pietarista Sitkaan 1839–40 (vihreällä) ja paluu laiva-, ratsu-, reki- ja lauttakyydillä Siperian kautta 1845 (punaisella). Kartta I. K. Inhan Kansakoulun karttakirjasta (2. p. 1909).
Uno Cygnaeus oli luettelossa mainittujen 53 julkaisun vastaanottaja. Kirjat olivat lähdössä samalle yhdeksän kuukauden matkalle, jonka Cygnaeus oli tehnyt pari vuotta aikaisemmin. En tiedä, onko sensuurikomitean arkistossa muitakin Cygnaeukselle osoitettujen kirjalähetysten luetteloita. Joka tapauksessa tämä lista kuvaa yhtäältä Cygnaeuksen yksilöllisiä tarpeita, toisaalta se on katsaus 1830-40-lukujen vaihteen tärkeimpään kirjallisuuteen, sellaiseen, jota aikaansa seuraava suomalainen luterilainen pappi ottaisi mukaansa autiolle saarelle. Eihän saari todella autio ollut, siellä asui satoja ihmisiä, mutta sieltä oli linnuntietä 6700 kilometriä Suomeen (laivalla yli 10 000 km) ja kirjojen matka sinne kesti yhtä kauan kuin ihmistenkin. Valikoiman piti siis olla huolella tehty.
Cygnaeukselle osoitetun kirjalähetyksen kokosi ja lähetti Pietarin kautta matkaan porvoolainen kirjakauppias Alexander Constantin Öhman. Valitettavan nuorena kuollut Öhman (1816–1848) tuli tunnetuksi kunnianhimoisesta kirjakauppa- ja kustannustoiminnasta. Hän julkaisi mm. J. L. Runebergin, Zachris Topeliuksen, Elias Lönnrotin ja August Ahlqvistin teoksia. Hän tuotti maahan runsaasti ulkomaista kirjallisuutta, joten sensuurin kanssa asioiminen oli hänelle tuttua.
Luettelon lopussa on sensuurikomitean virkailijan F. L. Schaumanin asiallinen toteamus, että kaikki listatut teokset ovat sellaisia, joita saa tuoda maahan ja myydä siellä. Frans Ludvig Schauman (1810–1877) oli Uno Cygnaeuksen ikätoveri ja teologi, joka nähtävästi ansaitsi opiskelurahoja toimimalla sensuurin virkailijana. Myöhemmin hänestä tuli teologian professori ja piispa.
Saarnoja ja ”kotimainen osasto”
Kokonaisuudessaan listassa on 53 numeroa. Aluksi on 16 numeroa teologista kirjallisuutta ruotsiksi, saarnakokoelmia ja hartauskirjallisuutta. Ensimmäisenä on suomalaisen mutta Ruotsiin muuttaneen runoilijapapin Frans Michael Franzénin saarnakokoelman ensimmäinen vihko, joka oli ilmestynyt Tukholmassa 1841. Franzénilta on myös toinen julkaisu, Rabulisten och Landtpresten (rabulisti ja maalaispappi), joka kuuluu kokoelmaan Samtal i Sakerstian (keskusteluja sakastissa, 1840). Ainoa Suomessa julkaistu alkupään teoksista on ruotsinnos saksalaisesta teologista etiikkaa käsittelevästä teoksesta (F. H. Chr. Schwarz: Den evangeliskt-christna Ethiken såsom vetenskap, kääntänyt Christian Sandbäck, painettu Turussa 1842).
Tämän jälkeen seuraa listan yleiseltä kannalta mielenkiintoisin jakso, jota voisi luonnehtia katsaukseksi ajankohtaiseen suomalaiseen kirjallisuuteen, "kotimaiseksi osastoksi" (numerot 17–27 ja 33–35).
Kotimainen valikoima alkaa suomalaisen kulttuurin perusteoksilla, Elias Lönnrotin Kantelettarella (1840) ja Kalevalalla. Kalevalan ensimmäinen versio ilmestyi 1835 (laajempi versio 1849), mutta Cygnaeukselle lähtenyt kirja oli teoksen ruotsinkielinen käännös (1841). Sen laati suomalaisen kielitieteen perustajahahmo Matthias Alexander Castrén. Ruotsinnos oli tarpeen, sillä suomenkieltä hyvinkin osaava henkilö, jollainen Cygnaeus oli, ei välttämättä ymmärtänyt Kalevalan runojen sanastoa tai villejä metaforia.
Seuraavaksi on kaksi Johan Ludvig Runebergin runokirjaa, jotka jo olivat nostaneet hänet suomalaisen ruotsinkielisen runouden eturiviin. Ensimmäinen, Dikter I–II (1830 ja 1838), sisältää runoja, joita ennen luettiin kouluissa ulkoa, kuten suomalaista sitkeää kansaa ihannoiva Bonden Paavo (Saarijärven Paavo), muita kuullaan yhä säännöllisesti mm. Jean Sibeliuksen säveltäminä. Älgskyttarne (Hirvenhiihtäjät) on heksametrimittaista kansankuvausta.
Suomessa julkaistujen teosten välissä on vielä yksi Frans Michael Franzénin teos (Vitter strid emellan Farn och Son). Franzén syntyi Suomessa ja ehti ennen Suomen sotaa (1808–09) Turun Akatemian professoriksi sekä suosituksi runoilijaksi, mutta ei sopeutunut venäläisvaltaan ja muutti Ruotsiin, jossa teki mittavan papinuran päätyen piispaksi. Suomalaiset tietenkin lukivat hänet omaksi runoilijakseen ja hänen tuotantoaan seurattiin täällä innokkaasti.
Seuraavaksi on runoilijapappi Jakob Henrik Roosin runokokoelma (Dikter, 1841). Nykyään häntä ei pajon muisteta, mutta virsikirjassa on hänen virsisanoituksiaan. Roosin jälkeen taas kohtaamme tunnetumman nimen, Unon serkun Fredrik Cygnaeuksen. Häneltä on listalla kaksi teosta, runokokoelma ja puhe. Suomenruotsalaiset kyllä pitävät häntä nykyään aika pitkäveteisenä runoilijana, mutta aikanaan hänen runonsa, myös Cygnaeuksen listalla oleva kokoelma Höstispiggarne (syysjääpuikot, 1841) osoittivat ainakin yksilöllisyyttä. Fredrik Cygnaeus tuli tunnetuksi erityisesti puhujana, ja hänen julkaistuja puheitaan, jopa serkkupojalle matkannutta puhetta Helsingin raamattuseuran kokouksessa (1842), luettiin mielellään. Fredrik Cygnaeuksen kuuluisin puhe tuli vasta myöhemmin, se oli Helsingissä 13.5.1848 pidetty Floran-päivän puhe, joka oli samalla sekä isänmaallisesti sytyttävä että Ranskan helmikuun vallankumouksen aiheuttaman vallankumouksellisen kuohun tasoittaja.
”Kotimaisen osastossa” on edelleen klassisen filologian tutkijan (myöhemmin professori) Nils Abraham Gyldénin kirjoitus antiikin taiteen tutkimuksen merkityksestä (Betydelsen af den antika konstens studium, 1841) ja Suomi-aikakauskirjan nide vuodelta 1841. Jälkimmäisessä julkaistiin Suomen kieleen ja historiaan liittyviä tutkimuksia.
Muutaman riikinruotsalaisen runoteoksen jälkeen ”kotimaisen osaston” lopussa on kaksi varhaista suomenkielistä kansantajuista tietoteosta, joiden kummankin tuottamisessa Elias Lönnrot oli osallinen: Suomen historia: koetteeksi kerrottu lyhykäisessä järjestyksessä (J. F. Cajan ja Elias Lönnrot yhteistyössä, 1839–40) ja maailmanhistorian lyhyt esitys Muistelmia ihmisten elosta kaikkina aikoina (Ensimmäinen kirja, 1836), jonka Lönnrot toimitti ja käänsi yhteistyössä P. Ticklénin kanssa. Viimeisenä tässä kotimaisten teosten sarjassa on Helsingin yliopiston eli viralliselta nimeltään Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston 200-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu kokoomateos (Calender till minne af Kejserl. Alexanders Universitetets 2dra sekularfest, utgifven af J. Grot. Helsingfors 1842).
Suomalaisten kirjoittajien (tosin Jakob Grot oli balttisaksalainen Pietarista) panos ei kuitenkaan lopu tähän, sillä listan kolmannella sivulla olevien ruotsinmaalaisten kaunokirjallisten ja kirjallisuushistoriallisten (mm. Atterbomia) teosten lomassa on kolme suomalaista teosta. Mukana on kaksi nuoren polven älypään Johan Wilhelm Snellmanin teosta, psykologiaa käsittelevä filosofien peruskurssin ensimmäinen vihko (1837), ja vasta ilmestynyttä romaanimuotoon laadittua pohdiskelua avioliitosta ja ihmissuhteista, Kärlek och kärlek (rakkautta ja rakkautta) (1842), kumpikin kuitenkin Tukholmassa julkaistuja. Snellman oleskeli vuosina 1839–1842 Tukholmassa, mutta teki tänä aikana laajan Keski-Eurooppaan, erityisesti Saksaan suuntautuneen opintomatkan. Hän oli jo tunnettu nuorena taistelunhaluisena älykkönä, mutta ei vielä ollut noussut suomalaisuusliikkeen pääideologiksi.
Cygnaeuksen suomentaidosta ei ole epäilyksiä, muuten ei papinuraa suomenkielisten keskuudessa voinut kuvitella, ja hän oli viettänyt lapsuutensa suomenkielisellä paikkakunnalla, mutta systemaattisemmat tiedot kielestä olivat myös tarpeen, minkä vuoksi oli paikallaan, että Gustaf Renvallin uraauurtava suomen kielioppi (Finsk språklära, 1840) matkasi myös Sitkalle.
Lähetyksessä oli myös muutamia ruotsalaisia kaunokirjallisia teoksia, joista tosin ehkä vain yksi, Emilie Flygare-Carlénin Skjutsgossen (kyytipoika, ei suomennettu?) oli varsinaista lukukirjallisuutta. Se oli ilmestynyt yhdessä aikakauden suosituista romaanisarjoista, Kabinetts Bibliotheket. Romaanisarjoja voitiin tilata kotiin, jolloin usean kerran vuodessa postin mukana tuli kirja.
Cygnaeuksen tehdessä sopimusta Sitkan palveluksesta ennen matkaa ei ollut puhetta saksankielisistä jumalanpalveluksista, mutta perillä osoittautui, että sellaisia häneltä odotettiin. Varmaan tämän työtehtävän tueksi kirjalähetyksessä on joitakin saksankielisiä saarnakokoelmia ja muuta hartauskirjallisuutta.
Kirjaluettelon viimeisenä on nippu sanomalehtiä, Borgå Tidningin numerot vuoden 1842 huhtikuusta lokakuuhun.
Cygnaeuksen kirkko ja pappila
On varmasti ollut jännittävää saada kuukausikaupalla matkalla ollut kirjalähetys käsiinsä Sitkalla. Uno Cygnaeuksen aika ei varsinaisesti tullut saarella pitkäksi, sillä töitä riitti ja seuraelämä oli melko vilkasta, mutta yksitoikkoisuus saattoi uhata. Sitä kotimaasta tulleet kirjat varmasti lievittivät, osa taas oli tarpeen työn takia.
Osa kirjoista on voinut päätyä Cygnaeuksen ylläpitämään kirjastoon, jota varten oli vuonna 1843 valmistuneessa kirkko- ja pappilarakennuksessa oma huone. Kirjasto oli seurakuntalaisten käytettävissä, mutta en tunne sen toiminnan yksityiskohtia.
Suomen kansakoulun isäksi!
Sitkalta palattuaan Cygnaeus toimi pappina ja opettajana Pietarin suomen- ja ruotsinkielisten keskuudessa. Hän alkoi yhä enemmän kiinnostua opettamisesta tutustuen uudenaikaisiin pedagogisiin virtauksiin, erityisesti Fröbelin, Pestalozzin ja Diesterwegin kirjoihin. Hän osallistui Suomessa 1850-luvun lopulla käytyyn julkiseen keskusteluun kansakoululaitoksen perustamisesta. Cygnaeuksen painokkaat puheenvuoronsa herättivät huomiota ja hän sai senaatilta tehtäväksi tutustua koulukysymyksiin sekä kotimaassa että ulkomailla.
Opintomatkansa ja selvitystensä perusteella hän laati ehdotuksen kansakoulutoimen järjestämiseksi Suomessa (Förslag rörande Folkskoleväsendet i Finland, 1861). Se lähtökohtana (joskin komitean muokkaamana) annettiin kansakouluasetus 1866. Ensimmäinen kansakoulunopettajaseminaari perustettiin jo 1863 Jyväskylään. Cygnaeus toimi sen johtajana vuoteen 1869, jolloin siirtyi kansakoulujen ylitarkastajaksi.
Monet Cygnaeuksen elämästä ja työstä kirjoittaneet ovat pohtineet, mitä Sitkan vuodet merkitsivät hänen kasvatusopillisten ajatustensa kehkeytymiselle. Selvää vastausta ei ole löytynyt. Varmaa lienee se, että hänen saamansa kirjalähetys palveli hyvin hänen henkistä kehitystään. Hän pysyi sen avulla yhteydessä kotimaan tapahtumiin ja aatteisiin.
Lähteitä
Luukkanen, Tarja-Liisa: Cygnaeus, Uno (1810–1888) kansakoulujen ylitarkastaja, pappi. Teoksessa: Suomen kansallisbiografia. 2. Helsinki: SKS, 2003. S. 310–314.
Lönnbeck, Gustaf F.: Uno Cygnaeus. ”Finska folkskolans fader”. Jubileumupplaga med illustrationer. Helsingfors 1910.
Nurmi, Veli: Uno Cygnaeus, suomalainen koulumies ja kasvattaja. Helsinki 1988.
Yksityiskohtaisempia kuvauksia Cygnaeuksen elämästä ja ajasta Sitkalla löytyy ylläolevista lähteistä. Mehevyyttä juttuihin on leiponut Erik Wahlström romaanissaan Den dansande prästen (suom. Tanssiva pappi, 2004). Etholénin jälkeen Sitkalla toimi johtotehtävissä myös toinen suomalainen, Johan Hampus Furuhjelm, ensin satamakapteenina 1851–1854(?) ja sitten 1859–64 kuvernöörinä. Hän esiintyy merkittävässä roolissa Iida Turpeisen romaanissa Elolliset (2023).
Blogin ylläpitäjä: Ilkka Mäkinen
Kommentit
Lähetä kommentti