Hiihtoretki Kylmälähde (1729) – Morsiuskivi (1783) – Hämeenvääntö (1772–73) ja takaisin

 

 

 

Kylmälähde Peuraudenvuoren juurella.

(Kaikki valokuvat I ja RM.)

Kahden eläkeläisen hiihtoretki alkoi Karhunperän läheisyydessä olevalta Kylmälähteeltä. Se pulppuaa vireästi Peuraudenvuoren juurella pellon reunassa. Lähde on antanut nimen alapuolellaan olevalle peltolohkolle, joka mainitaan niittynä vuonna 1729 piirretyn kartan selityksissä. 

 

Kartta tehtiin aikoinaan  Peurauden yksinäistalon ja Miemolan kylän Harvialan talon yhteistä verovalitusta varten. 

Lunta on tänä talvena niukasti, mutta Peuraudenvuoren ja Korteselän varjossa sitä on riittävästi hiihtämistä varten. Järvellä on jään päällä muutama sentti lunta. Korteselkä ja Liponselkä ehtivät olla laivaväylän kohdalta jo auki jonkin aikaa, mutta viime päivien pakkaset ovat kuroneet sulan umpeen. Rantoja pitkin voi hiihtää turvallisesti, vaikka salmipaikoissa vesi lainehtii vapaana.

 

Pientä varovaisuutta silti tarvitaan, sillä vesien laskettua lämpimien säiden aikana on jää romahtanut rannoilla ja osin hajonnut laatoiksi. Pakkanen on liimannut irralliset telit uudestaan yhteen.

Kunnollisina talvina voi Korteselän ja Liponselän ylittää hiihtämällä, mutta selkien välisessä salmessa on niin voimakas virtaus, ettei siitä juuri koskaan voi turvallisesti mennä yli. Muutama päivä sitten sekin oli sulana, tänään kuitenkin jonkinlaisessa jäässä. 

Muutaman metrin päästä rannasta Pyhällön kylän mailla on Niittysaaren kohdalla Morsiuskivi, seuraava etappimme. 

En tiedä mikä tarina Morsiuskiveen liittyy.

Joka tapauksessa nimi on vanha, sillä kivi on merkitty vuonna 1783 tehtyyn Pyhällön karttaan. 

Enimmäkseen hiihdämme sellaisilla paikoilla, joissa ei ole pelkoa pulahtaa syvään veteen, usein jään alla ei ole ollenkaan vettä. Joissakin paikoissa kuitenkin erityinen varovaisuus on tarpeen, kuten Maasaarta kierrettäessä. Salmessa Maasaaren ja Niittysaaren välillä on kova virtaus ja rantavesi ilmeisen syvää. Mökkilaiturien paalujen juurilla on joskus sulaa. Nyt menomatkalla hiihdimmekin Maasaaren tyven kautta Liponselälle, paluumatkalla tosin uskaltauduimme kiertämään Maasaaren ympäri jäätä myöten. Siitä oli pari retkiluistelijaa jo ennen meitä mennyt

On aina sykähdyttävää nähdä Liponselän avautuvan edessä. Siinä on ison veden avaruutta.

Varjot alkoivat venyä, koska oli iltapäivä, mutta Pyhällön ja Perälän rantojen tuntumassa hiihdimme kirkkaassa auringonpaisteessa. 

Tavoitteenamme oli Väänteenvuolle Perälässä. Sielläkin olivat vedet avoinna voimakkaan virtauksen takia.

Väänteenvuolteessa kulkee Satakunnan ja Hämeen raja. Siitä johtuu väylän vanha nimi Hämeenvääntö, joka esiintyy 1700-luvun kartoissa.

Väänteenvuolle eli Hämeenvääntö (Hämen-Wäendä) v. 1772-73 tehdyssä kartassa.

 

Väänteenvuolteen rannalla, omistajansa rauhoittaman tervaleppäkorven reunamilla nautimme eväät. Joskus olemme tästäkin jatkaneet eteenpäin. Parhailla jäillä olemme potkukelkkailleet Viialaan saakka. 

Paluumatkalla otin kuvan entisinä aikoina rantakivien päälle pystytetyistä seipäistä, joita käytettiin väylämerkkien asentamiseen oikeille paikoilleen. Oletan, että nykyään se tapahtuu GPS:n avulla. Vanhoja sihtausseipäitä on siellä täällä laivaväylän varrella. Vaikka niillä ei ehkä enää ole alkuperäistä tehtäväänsä, ovat ne kuitenkin arvokkaita muistoja sisävesiliikenteen kulta-ajoilta.

Aurinko laski vähän viiden jälkeen. Sen viime säteet lankesivat vielä Korteselän itärannalle ja saivat talojen ikkunat loistamaan.

Hiihdimme lopuksi postilaatikolle noutamaan päivän postin. Samalla kävimme tarkastamassa jälkiä, joita oli jättänyt eläin, jonka olin aamulla lehdenhakureissulla tunnistavinani sudeksi. Sudenkaltaisen eläimen on nähty liikkuvan näillä main viime viikkoina. Meille jäi kuitenkin epäselväksi, olivatko ne suden jälkiä.

 Tässä vaiheessa alkoivat planeetat näkyä tummenevalla taivaalla. Venus lännessä iltaruskon helmoissa, Jupiter ylhäällä etelässä, Mars kaakon ja idän vaiheilla.

Saa nähdä, jääkö tämä talven viimeiseksi pitemmäksi hiihtoretkeksi. Lähipäiville ennustetaan plusasteita.