Kuvia ja tarinoita Miemolan ja Peurauden menneisyydestä, osa 1. Rantakartano.
Sama seutu vuoden 1921 pitäjänkartasta (ruutukaappaus vanhatkartat.fi). Keltaiset alueet peltoa, vihreät niittyä, vaaleanruskeat metsää.
Karhunperä (Karhunperse) on sotien jälkeen lohkaistu Peurauden yksinäistilan maista, mutta käytännössä luonnollinen lähiyhteisömme muodostuu Miemolan kylästä. Tämä on rauhallinen maankolkka, josta eivät lempääläisetkään usein tiedä mitään, mutta yhtä ja toista mielenkiintoista täälläkin on vuosien ja vuosisatojen kuluessa tapahtunut.
Hyödynnetään kahta runsaudensarvea, Kansalliskirjaston Historiallista sanomalehtikirjastoa ja kirjastojen, arkistojen ja museoiden Finna-tietokantaa. Edellisessä voi selata sanomalehtiä vapaasti noin toiseen maailmansotaan saakka (ruotsinkielisiä lehtiä siitä eteenpäinkin), jälkimmäinen tarjoaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden kokoelmat etsittäviksi.
Sattumaahan se on, miten tällainen vaatimaton (vaikka rakas) maankolkka on päässyt tai joutunut julkisuuteen tai jättänyt muita jälkiä. Aineistoa on silti niin paljon, että sitä joutuu karsimaan. Toiseen kertaan saavat jäädä tarinat sisällissodan 1918 melskeistä täällä ja verisestä välikohtauksesta Karhunperän ladolla talvisodan aikana (näistä on kerrottu kirjassa Mattila, kylä väylien varrella, toim. Riitta Mäkinen, 1998, jälkimmäisestä myös Lempäälän Joulussa 2019, vuodesta 1918 Ritva Mäkelän kirjassa Vuoden 1918 sota Lempäälässä, 2017).
Aloitetaan Rantakartanosta
Rantakartano muodostettiin yhdistämällä 1850-luvun puolimaissa kaksi Hiiri-nimistä taloa. Vuosisadan jälkipuoliskon (muutamaa vuotta lukuunottamatta) Rantakartano oli Sotavallan sivutila. Ehkä sen takia siellä oli tilaa erilaisille tapahtumille.
Kuten esim. arpajaisille. Maaliskuun 8. päivänä 1873 järjestettiin Rantakartanossa arpajaiset uusien urkujen hankkimiseksi pitäjän kirkkoon:
Tampereen Sanomat 11.3.1873 s. 4
Miten arpajaisissa kävi, voi lukea saman lehden uutisesta 15.4.1873 (s. 2). Urut saatiin hankittua.
Lempäälän kansakoulu toimi Rantakartanon "karaktääri-rakennuksessa" ensimmäisen lukuvuotensa 1873–74. Kansakoulun opettaja Karl Voldemar Hanell hoiti Rantakartanossa myös pitäjän lainakirjastoa. Syksyllä 1874 koulu siirtyi Ryynikkään.
Miemola ja Rantakartano ovat Hiidenvuolteen varrella. Vesiväylää pitkin kulki Hämeenlinnan ja Lempoisten kanavan välinen laivaliikenne. Väylä oli ahdas ja välillä tuli kiperiä tilanteita, kuten Keski-Suom -lehti kertoi 10.10.1874 (s.2):
Elias Lönnrot oli siis tulossa Hämeenlinnasta päin ja jatkoi Lempoisten kanavan kautta kohti Tamperetta, mutta poikkesi Laukossa, missä kolhi Koitto-laivaa.
Rautatien rakentamista johdettiin Rantakartanosta käsin
Toijalan ja Tampereen välistä rautatietä rakennettiin vuosina 1874–1875. Töitä johti rautatieinsinööri Theodor Tallqvist (1839–1912), joka rakennusaikana asui Rantakartanossa. Hän kuulutti Tampereen Sanomissa 1.12.1874 (s. 2) ottavansa vastaan tarjouksia ratapölkyistä "konttorissaan Lempäälässä" eli ilmeisesti Rantakartanossa.
Lempäälään Tallqvistilla oli side jo aiemmin, sillä hänen vaimonsa Emilia Charlotta oli Kuljun kartanon omistajan Fredrik Wilhelm Palanderin tytär. Toijalan–Tampereen radan jälkeen Tallqvist johti myös Pohjanmaan, Savon, Kotkan ja Karjalan ratojen rakentamista. (Tallqvistista on artikkeli Kansallisbiografiassa, mutta siellä ei mainita Lempäälän aikaa. Paremmat tiedot löytyvät elämäkertakirjoituksesta Finlandssvenska tekniker -teoksessa.)
Yhteiskunnallista toimintaa Rantakartanossa
Oltuaan puoli vuosisataa Sotavallan sivutilana Rantakartano palasi 1902 talonpoikaiseen omistukseen, kun nykyisen omistajasuvun Kaarle ja Alexandra Knuutila ostivat tilan.
Uudet omistajat olivat yhteiskunnallisesti aktiiveja. Elokuussa 1907 järjesti Lempäälän Suomalainen Seura perheiltaman Rantakartanossa:
Aamulehti 10.8.1907 s. 2.
24.8.1907 Aamulehdessä kerrottiin, miten tilaisuus sujui: "Suomalainen seura vietti perhejuhlaansa t. k. 11 p:nä Rantakartanossa. Vaikka sää olikin sateinen, oli väkeä kertynyt kumminkin tuvan täydeltä. Torvisoittokunta soitteli muutamia kappaleita, esitettiin murrejuttu, laulettiin, lausuttiin runo. Valtiopäivämies Juhani Arajärvi piti ansiokkaan esitelmän, jossa hän teki selkoa virkamiessäätymme kehityskulusta ja kokoonpanosta aina varhaisimmista ajoista myöhäisimpiin. Pääosa käsitteli kuitenkin nykyisiä valtiopäiviä ja niitten lyhyttä toimintaa. Selkenipä esityksestä usealle ukolle moni hämärä kohta uudesta eduskunnastamme."
Maassa oli juuri tehty eduskuntauudistus.
Talon emäntä Alexandra Knuutila ilmeisesti osallistui sisälähetystoimintaan, sillä Rauhan Sanomia -lehdessä 1.6.1911 kehotettiin lähettämään sisälähetysrahastoa varten kerättyjä varoja Rantakartanoon:
Oletan, että kirjain A. tarkoitti Alexandraa.
Hämeen-Satakunnan Kotiteollisuusyhdistys järjesti Rantakartanossa naisten kutomakurssit helmikuussa 1917. Ilmoittautumisia otti vastaan neiti Alma Knuutila:
(Työkansa 6.2.1917.)
Hämeen-Satakunnan maanviljelysyhdistys puolestaan järjesti keväällä 1916 Rantakartanossa kasvitarhakurssit, joissa oli 20 osanottajaa. Kursseja tarjottiin monessa pitäjässä, Lempäälässä Rantakartanon ohella Tappuralla. Syksyllä sitten oli johdonmukaista järjestää "kasvitarhatuotteiden säilöönpanokurssi:
(Aamulehti 15.8.1916, s. 6.)
Poseerausta Rantakartanon talon edessä
Finnan kautta löytyy kuva Rantakartanon (sittemmin puretusta) päärakennuksesta:
Rantakartanon päärakennus 1913. Kuvaaja: Toivo Paatola (Vapriikin kuva-arkisto).
Toisessa kuvassa näkyvät henkilöt paremmin (tässä vain osa kuvasta):
Rantakartanon päärakennuksen edessä. Kuvan henkilöiden nimiä ei mainita, mutta ainakin oikeassa reunassa lienee kuvan ottaja, Toivo Paatola, jonka käteen johtaa kameran laukaisunaru. Voi olettaa, että keskellä oleva nainen on emäntä Alexandra Knuutila.
Lakko Rantakartanon metsässä!
Vuosisadan alussa työväenliike voimistui, mikä johti ajoittain työmarkkinakiistoihin.
Kansan Lehti 17.1.1908 (s. 3) uutisoi, että Rantakartanon metsässä oli alkanut metsätyölakko
Samasta tapahtumasta kertoi Työmies 17.1.1908:
Kartano taisi kyllä näissä rettelöissä olla sijaiskärsijänä, koska kiista oli metsäyhtiöiden ja työläisten välinen. Metsät olivat takamailla eli siellä missä monen lempääläistalon metsät vieläkin ovat, pitäjän koillisosassa. Lisää uutisia lakkorintamalta: Kansan Lehti 10.2.1908, Työ 15.3.1908.
Kesäasuntoja tarjolla
Useimmin Rantakartano näkyi 1900-luvun alussa lehtien palstoilla kesäasuntoilmoituksissa. Knuutilat alkoivat heti kartanon ostettuaan ilmoitella kesäasunnoista. Lempäälä oli houkutteleva paikka lomapaikkaa etsiville säätyläisille, koska tänne pääsi junalla kätevästi sekä Tampereelta, Turusta että Helsingistä. Ilmoituksissa muistettiin aina mainita, että asemalta oli vain pari-kolme kilometriä. Minulle ei ole ihan selvää, missä tarkkaan ottaen kesäasunnot Rantakartanossa olivat, koska tuskin talonväki omaa taloaan olisi vuokrannut kesäksi pois. Todennäköisesti jossain vaiheessa oli rakennettu huviloita Koivuniemelle Hiidenvuolteen ääreen (vastapäätä nykyistä Vaihmalanhovia).
Ilmoituksissa kehuttiin (syystäkin) Rantakartanon luonnonkauneutta. Ilmoituksia ilmestyi sekä suomen- että ruotsinkielisissä lehdissä vuodesta 1903 alkaen.
Tammerfors Nyheter 29.4.1903.
Tampereen Uutiset 19.5.1903.
Isännän nimi on kirjoitettu ilmoituksissa usealla tavalla, tässä K. Nuuttila/Nuutila, joskus Kalle Rantakartano, mutta myöhemmin nimi vakiintui K. Knuutilaksi.
Vuonna 1906 Hj. Roering laittoi lehtiin ilmoituksia kesäasunnosta Rantakartanossa:
Tampereen Sanomat 11.4.1906. Ruotsiksi sama ilmoitus ilmestyi helsinkiläisessä Nya Pressenissä 12.4.
Hjalmar Roering oli Lempäälän seudulla toiminut maanmittari, joka ilmeisesti oli vuokrannut asunnokseen toisen huviloista.
Kesäasuntoilmoituksia ilmestyi useina vuosina 1903–1916. Jossain vaiheessa omistussuhteet muuttuivat, sillä 1919 oli Helsingin Sanomissa seuraava ilmoitus:
Rantakartano oli kuitenkin ensi sijassa maanviljelystila, jolle raivattiin lisää peltoa. Tähän liittyy ilmoitus Aamulehdessä 1911:
En tiedä, missä Aukunsuo on, eikä sitä löydy kartoilta tai Nimiarkiston listoilta. Jos se on kartanon rintamailla (eikä jossain järventakaisilla ulkopalstoilla), ojitustyö voi liittyä Vihtistenojan kaivamiseen, mikä mahdollisti laajojen alueiden ottamisen viljelykseen. Sitä ennen moni Miemolan nykyinen peltolohko oli vesiperäistä ja kelpasi enintään niityksi.
***********
Makupaloja muista Miemolan taloista tulee postauksen toiseen osaan.
Kommentit
Lähetä kommentti