Angelus Silesius ja Rilke

 

 
Olen sukulaisille ja ystäville vuosien, eikun vuosikymmenien mittaan, lähetellyt joulukäännöksiä, jotka kyllä viime vuosina ovat muuttuneet jouluesseiksi.  Alla on joulukäännös jouluksi 2019.

Enkelimäistä joulua!

Näin toivottaa Karhunperän käännöspaja kahden saksankielisen runoilijan säkeiden keralla. Angelus Silesius (1624–1677) on taiteilijanimi, joka juontuu siitä, että runoilija oli syntyisin Sleesiasta. Oikealta nimeltään hän oli Johannes Scheffler, taustaltaan protestanttista saksalaispuolalaista aatelia. Silesius kääntyi 1653 katoliseksi ja antoi aktiivin panoksensa vastareformaatiolle Sleesiassa. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt monia hänen runojaan päätymästä protestanttisiin virsikirjoihin. Myös nykyisessä luterilaisessa virsikirjassamme on yksi Silesiuksen sanoihin tehty virsi (n:ro 430).

Silesius sai paljon vaikutteita keskiaikaisilta mystikoilta, kuten Jakob Böhmeltä ja Johannes Taulerilta. Tämä puolestaan yhdistää hänet Rainer Maria Rilkeen (1875–1926). Näiden kahden runoilijan välisestä kirjallisesta suhteesta on kirjoitettu oppineita tutkielmia, mutta mielestäni yhteys on selvästi nähtävissä myös näissä teksteissä. Kääntämisen pulmat ovat suuret jo Silesiuksen kohdalla, mutta kasvavat eksponentiaalisesti Rilkeen siirryttäessä. Sen vuoksi en edes yrittänyt kääntää Rilken mittaa ja riimejä, vaikka inhoan runojen suorasanaisia käännöksiä. Silesiuksen runot ovat enimmäkseen kaksirivisiä aleksandriineja, mutta en ole seurannut orjallisesti mittaa. Kiitos Riitalle hienoista korjausehdotuksista.
 


Angelus Silesius
Aus dem Cherubinischem Wandersmann nebst geistliche Lieder
Geistreiche Sinn- und Schlussreime
Osia Kerubiinisen matkalaisen lähinnä hengellisistä lauluista.
Sukkelia ajatus- ja loppuriimejä
[Kääntymättömiä jätetty välistä pois.]

Weg, weg, ihr Seraphim, ihr könnt mich nicht erquicken,
weg, weg ihr Heiligen, und was an euch tut blicken.
Ich will nun eurer nicht: ich werfe mich allein
Ins ungeschaffne Meer der bloßen Gottheit ein.

Alta pois, serafit, ette voi mua virvoittaa,
hiiteen pyhät, pitäiskö teitä katsahtaa,  
en teitä tarvi nyt: sukellan päistikkaa vaan
Jumaluuden mereen, vielä luomattomaan

Soll ich mein letztes End’ und ersten Anfang finden,
So muß ich mich in Gott und Gott in mir ergründen
Und werden das was Er: ich muß ein Schein im Schein,
Ich muß ein Wort in Wort, ein Gott im Gotte sein.

Jos lähden viime loppuani, ensi alkuani esiin peräämään,
joudun mua Luojassa, Luojaa mussa tarkoin syynäämään,
ja tulemaan siksi mikä Hän: loistavaksi loistavassa,
mun täytyy olla sanana sanassa, Jumalana Jumalassa.

Ich bin so groß als Gott, Er ist als ich so klein;
Er kann nicht über mich, ich unter Ihm nicht sein.

Oon Luojan kanssa yhtä suuri, hän laillani on vähänläntä,
Hän ei voi mua ylittää, en alittaa voi häntä.  

Mensch, wo du deinen Geist schwingst über Ort und Zeit,
So kannst du jeden Blick sein in der Ewigkeit.

Aika ja paikka ovat hengelles vain kepeä näpäys,
voit samoin olla ikuisuuden joka silmänräpäys.

Ich selbst so reich als Gott. Es kann kein Stäublein sein,
Das ich (Mensch glaube mir) mit Ihm nicht hab’ gemein.

Oon rikas kuin Luoja. Ei ole tomuhiukkastakaan,
jota en jakaisi hänen kanssaan, saat uskoa sen vaan.

Ich muß Maria sein und Gott aus mir gebären,
Soll Er mir ewiglich die Seligkeit gewähren.

Mun täytyy Mariaksi ruveta ja Jumalani synnyttää,
jotta tämä mulle autuuttansa ikuisesti tyrkyttää.

Gott ist ein lauter Nichts, Ihn rührt kein Nun noch Hier:
Je mehr du nach Ihm greifst, je mehr entwird Er dir.

Jumala on pelkkä nolla, häntä ei määrittele Nyt eikä Tässä:
jos yrität häntä tavoittaa, sitä kauemmas on lipeämässä.

Gott ist ein Wunderling: Er ist das, was Er will,
Und will das, was Er ist, ohn alle Maß und Ziel.

Luoja on aika vekkuli, on sitä mitä itse määrää,
ja määrää mitä tahtoo, ilman mitään mittaa, määrää.

Gott gründt sich ohne Grund und mißt sich ohne Maß!
Bist du ein Geist mit Ihm, Mensch, so verstehst du das.

Ei Jumalalla ole perustaa, metrittä mittaa itsensä!
Jos olet henki hänen rinnallaan, niin ymmärrät sen sä.

Zeit ist wie Ewigkeit und Ewigkeit wie Zeit,
So du nur selber nicht machst einen Unterscheid.

Aika on kuin ikuisuus ja ikuisuus kuin aika,
jos et vaan itse siihen jotain rajaa laita.

Du darfst zu Gott nicht schrein, der Brunnquell ist in dir:
Stopfst du den Ausgang nicht, er fließet für und für.

Ei ole tarvis Luojaa huutaa, etsi itsestäsi lähdettä,    
kunhan et tuki vuotoa sen, et koskaan ole vedettä.  

Das Kruz von Golgatha kann dich nicht von dem Bösen,
Wo es nicht auch in dir wird aufgericht, erlösen.

Golgatan risti ei sinua pahasta vapauta,
jos et sitä pystyyn sisimpääsi napauta.

Wo Gott ein Feuer ist, so ist mein Herz der Herd,
Auf welchem Er das Holz der Eitelkeit verzehrt.

Jos Jumala on tulta, muistuttaa sydämeni takkaa,
jonne hän itserakkauteni halkoja nakkaa.

Lieb’ üben hat viel Müh’: wir sollen nichts allein
Nur lieben, sondern selbst, wie Gott, die Liebe sein.

Rakkauden työ on kovaa hommaa: tällä osastolla
ei riitä vain rakastaa, vaan itse, Jumalan lailla, rakkaus olla.

Gott wohnt in einem Licht, zu dem die Bahn gebricht:
Wer es nicht selber wird, der sieht Ihn ewig nicht.

Jumala asuu valossa, tie vie kohti hohdetta:
joka itse ei tieksi tule, ei koskaan näe kohdetta.

Halt an, wo läufst du hin; der Himmel ist in dir:
Suchst du Gott anderswo, du fehlst Ihn für und für.

Seis hyvä henkilö, miksi säntäilet; itsessäs on taivas:
jos etsit Jumalaa muualta, ikuinen on vaivas.

Wer ist, als wär er nicht und wär er nie geworden:
Der ist (o Seligkeit!) zu lauter Gotte worden.

Se joka on kuin ei oiskaan eikä ois syntynytkään,
siinä, oi autuus, ratki Jumalan mä nään.     

Gott ist so viel an mir, als mir an Ihm gelegen,
Sein Wesen helf’ ich Ihm, wie Er das meine hegen.

Jumala on mulle kovin, kuten myös minä hälle, omiaan,   
hänen olemustaan tuen, ja hän mun, puolestaan.

Ich trage Gottes Bild: wenn Er sich will besehen,
So kann es nur in mir, und wer mir gleicht, geschehen.

Minussa on Jumalan kuva: kun Hän katsoo itseään,
vain minussa, ja kaltaisissani, hän saa sen näkymään.
                    
                Suom. 2019 Ilkka Mäkinen




Rainer Maria Rilke
 

Ilmoitus paimenille

Huomio, miehet, te miehet siellä tulen ääressä,
te jotka rajattoman taivaan tunnette,
tähtienselittäjät, vilkaiskaa tänne päin! Nähkää, olen uusi
nouseva tähti. Koko olentoni palaa
ja säteilee niin vahvasti ja on niin tavattoman
täynnä valoa, että minulle ei syvä taivaankansi
enää riitä. Antakaa hohteeni tulla sisään
eloonne: Oi, hämärät katseet,
hämärät sydämet, öiset kohtalot,
jotka teidät täyttävät. Paimenet, kuinka tyystin
olenkaan teissä. Yhtäkkiä minulle tulee tilaa.
Älkää peljätkö: suuri leipäpuu
heitti varjon. Aivan, se tuli minusta.
Te pelottomat, tietäisittepä,
miten nyt tarkkaavilla kasvoillanne
tulevaisuus hohtaa. Tässä väkevässä valossa
tulee tapahtumaan paljon. Voin teille uskoutua, sillä
te olette vaiteliaita; teille oikouskoisille
puhuu täällä kaikki. Hiillos ja sade pakisee,
lintujen muutto, tuuli ja mitä teitä onkaan,
ei kukaan voita eikä tule itserakkaaksi
itseään lihottamalla. Te ette pidä
asioita rinnan välitilassa
niitä kiusataksenne. Niin kuin hänen ilonsa
virtaa enkelin kautta, samoin teidän kauttanne versoo
maallinen. Ja kun orjantappurapensas
leimahti yhtäkkiä, sai vielä siitä
ikuinen teille huutaa, ja kun Kerubit
suvaitsivat laumanne vieressä
astella eteenpäin, eivät ne teitä ihmetyttäneet:
te syöksyitte kasvoillenne,
palvoitte ja nimititte tämän maaksi.

Mutta tämä on ollutta ja mennyttä. Nyt tulee jokin uusi,
josta maanpiiri renkaina laajentuu.
Mitä meille on orjantappuraryteikkö: Jumala kotiutuu
erään neitsyen syliin. Olen hänen sisäisen
lämpönsä hohde, joka teitä johdattaa.

                Suom. 2019 Ilkka Mäkinen




Verkündigung über den Hirten

Seht auf, ihr Männer. Männer dort am Feuer,
die ihr den grenzenlosen Himmel kennt,
Sterndeuter, hierher! Seht, ich bin ein neuer
steigender Stern. Mein ganzes Wesen brennt
und strahlt so stark und ist so ungeheuer
voll Licht, daß mir das tiefe Firmament
nicht mehr genügt. Laßt meinen Glanz hinein
in euer dasein: Oh, die dunklen Blicke,
die dunklen Herzen, nächtige Geschicke
die euch erfüllen. Hirten, wie allein
bin ich in euch. Auf einmal wird mir Raum.
Stauntet ihr nicht: der große Brochtfruchtbaum
warf einen Schatten. Ja, das kam von mir.
Ihr Unerschrockenen, o wüßtet ihr,
wie jetzt auf eurem schauenden Gesichte
die Zukunft scheint. In diesem starkem Lichte
wird viel geschehen. Euch vertrau ichs, denn
ihr seid verschwiegen; euch Gradgläubigen
redet hier alles. Glut und Regen spricht,
der Vögel Zug, der Wind und was ihr seid,
keins überwiegt und wächst zur Eitelkeit
sich mästend an. Ihr haltet nicht
die Dinge auf im Zwischenraum der Brust
um sie zu quälen. So wie seine Lust
durch einen Engel strömt, so treibt durch euch
das Irdische. Und wenn ein Dorngesträuch
aufflammte plötzlich, dürfte noch aus ihm
der Ewige euch rufen, Cherubim,
wenn sie geruhten neben eurer Herde
einherzuschreiten, wunderten euch nicht:
ihr stürztet euch auf euer Angesicht,
betetet an und nenntet dies die Erde.

Doch dieses war. Nun soll ein Neues sein,
von dem der Erdkreis ringender sich weitet.
Was ist ein Dörnicht uns: Gott fühlt sich ein
in einer Jungfrau Schoß. Ich bin der Schein
von ihrer Innigkeit, der euch geleitet.