Paavi etätöissä 1462

Otteita paavi Pius II:n kommentaarien yhdeksännestä kirjasta

Johdannoksi

Pius II eli Enea Silvio Piccolomini (1405-1464) oli paavina 1458-64. Hänen elämänsä sopisi aineistoksi seikkailukertomukseen, mutta sen lisäksi hänen kirjallinen tuotantonsa on huomattava sisältäen mm. uraauurtavia maantieteellisiä teoksia. Nykykatsannossa hänen merkittävin teoksensa on Commentatiorum Pii Secundi pontificis maximi, joka on päiväkirjanomainen kertomus hänen toiminnastaan paavina (ilmestyi painettuna ensi kerran 1584 – on Google-kirjana!). Italian renessanssin kulttuurihistoriassaan Jacob Burckhardt mainitsee Piuksen yhtenä modernin luonnonkuvailun ensimmäisistä edustajista (Die Kultur der Renaissance in Italien, 1860). 

Pius, joka puhuu Caesarin tapaan itsestään kolmannessa persoonassa, oli renessanssihumanisti ja kirjoitti latinaksi. Olen käyttänyt Budapestissa 1994 julkaistua Kommentaarien kriittistä laitosta, mutta nöyrästi täytyy tunnustaa, että ilman verkossa olevaa tanskankielistä käännöstä (Af en renaissancepaves erindringer bog 9) olisi sormi mennyt ja jäänyt suuhun monta kertaa. 

Pius käytti paikkakunnista latinankielisiä nimiä, joiden nykyitalialaiset vastineet olen laittanut sulkuihin, jos lukija haluaisi etsiä niitä kartalta. Käännetyt jaksot kertovat ajasta heinäkuusta syyskuuhun vuonna 1462.

Monte Amiata sijaitsee runsaat sata kilometriä Roomasta luoteeseen Grosseton, Orvieton ja Montepulcianon muodostaman kolmion keskellä. Siellä on nykyään talviurheilukeskus ja vaelluspolkuja. Kävin Riitan kanssa paikalla marraskuussa 2023.

 Tuolla häämöttää Monte Amiatan huippu. Emme päässeet kovin lähelle sitä, aikaa oli liian vähän ja vuorelle johtavalla polulla ajeli edestakaisin tukkeja raahaavia traktoreita. Nautimme kuitenkin syksyisestä metsästä. Keräsimme kastanjoita, joita toimme kotiin syötäväksi. Ehkä paikka oli sama, jota Pius kuvaa kertomuksessaan. (Kuva Ilkka Mäkinen.) Verkosta löytyy paljon kuvia Monte Amiatasta.

 Pius II (Enea Silvio Bartolomeo Piccolomini) (Kuva: Wikipedia.)

Pius II
Amiata-vuoren ja Abbatian [Abbadia San Salvatore] kaupungin ihanuus ja Piuksen ilo

Amiatan [Monte Amiata] vuori sijaitsee Sienan maakunnassa eikä ole Apenniineja matalampi. Italiassa  sen ylittävät vain pistoijalaiset Alpit ja pari muuta vuorta. Vuori on lehtometsän peittämä aina huipulle saakka; pyökkien verhoama ylempi osa on usein pilvien saartama. Siitä alaspäin kasvaa kastanjoita ja niiden jälkeen tammia tai korkkitammia. Alimpana on viiniköynnöksiä ja istutettuja puita sekä peltoja ja niittyjä. Vuoren syrjäisissä laaksoissa on myös salskeita kuusia, jotka tarjoavat arvokasta rakennusainesta sekä sienalaisille että roomalaisille. Pius osti täältä parruja Pienzan rakentamista varten. Vain kuusien ja kastanjoiden välissä näkyy vuorella paljaita paikkoja, ja sielläkin on karjalle tarjolla vehreää ruohoa. 

Auringon laskun suuntaan viettää Sienan rannikko; etelässä on lähellä Sancta Floran [San Fiora] kaupunki […]; pohjoisessa näkyy Pienza ja monia sienalaisia linnoja ja itse kaupunki sekä Urcia-joki [Orcia]. Auringon nousun suunnassa näkyy Radicofanin äkkijyrkkä linnavuori ja Palea-joki [Paglia], joka Clanius-jokeen [Chiana] yhtyneenä laskee Tiberiin.

Näkymä Pienzasta Monte Amiataa kohti. Pienza oli alunperin nimeltään Corsignano, kunnes siellä syntynyt Pius II ryhtyi muovaamaan siitä näkemyksensä mukaista ihannekaupunkia. Nykyään se on maailmanperintökohde. (Kuva: Ilkka Mäkinen.)

Vuoren rinteillä on lukuisia väkirikkaita pikkukaupunkeja. Luonnonkauneudeltaan vertaansa vailla on itärinteellä sijaitseva Abbatia [Abbadia San Salvatore], joka on vuoren korkeimman huipun ja Palea-joen välimailla. Keskellä on luonnon muovaama noin kahdeksan stadionin laajuinen, kauttaaltaan kastanjoiden peittämä laakio, jota reunustavat rosoiset rotkot. 

Tänne perustivat esi-isät kaupungin,  jota suojelivat yhtäältä uhkaavat kalliot ja toisaalta korkea muuri ja virtaavan veden täyttämä vallihauta. Mukavat talot on rakennettu kivilaatoista ja katot on tehty kestämään lunta. Kaupungin edessä, mistä metsä on hakattu melkein stadionin laajuudelta, on puutarhoja ja jonkin verran peltoja. [Stadioni on roomalainen pituusmitta, n. 185 m.]

Abbazia San Salvatoren luostari marraskuussa 2023. Luostarin nimessä oleva Abbazia johtuu suoraan paikan latinalaisesta nimestä, kun kaupungin nimi Abbadia on nykyitalian mukainen muoto.  (Kuva: Ilkka Mäkinen.)

Täällä on Herralle Vapahtajalle omistettu luostari, jonka kirkko ja munkkisellit ovat erinomaista tekoa. Kerrotaan, että sen perusti langobardien kuningas Rothari, joka antoi sille suuria lahjoituksia. Apotilla oli täydellinen hallintavalta moneen linnaan, ja kaupunki sai nimen Abbatia, koska se oli kokonaan alistettu apotille.  Ennen luostarilla oli arvokas pyhä välineistö ja erinomainen kirjasto, josta on jäljellä harvoja niteitä. Niiden joukossa on kookas ja kaunis, suurin kirjaimin kirjoitettu täydellinen Raamattu, jota Pius innokkaasti katseli. 

Piuksen lukeman Raamatun kuvitusta:Profeetta Esra kirjoittaa. 700-luvun alussa kirjoitettu Raamattu oli luostarin hallussa satoja vuosia, mutta 1700-luvun lopussa se (pakko)siirrettiin Firenzeen Biblioteca Laurenzianaan, missä se yhä on tallessa. Sitä kutsutaan nykyään nimellä Codex (Codice) Amiatinus 1 ja se on yksi vanhimmista ja tärkeimmistä latinankielisistä Raamattuteksteistä. Siihen voi tutustua digitoituna, esim. tämän linkin kautta: https://www.loc.gov/item/2021668243/ . Kuvassa oleva kirjakaappi ja sen sisällä olevat niteet ovat vanhimpia kuvallisia esityksiä eurooppalaisista kirjoista ja kirjastovälineistä.

Nykyään luostari – muuttuvaista on maailman meno – on köyhä. Paikalliset tyrannit ovat riistäneet siltä kaiken, eivätkä kaupunkilaisetkaan ole pysyneet uskollisina; ylenkatsoen luostarin iestä he alistuivat Sienan valtaan, koska luottivat, että Siena turvaisi heidät paremmin vihollisten hyökkäyksiltä.
Jos kulkee luostarilta Amiatan huippua kohti noin 1500 askelta, kohtaa vanhan kappelin, johon kerrotaan olevan haudattuna kuningattaren, oletettavasti Rotharin puolison. Asukkaat suhtautuvat paikkaan suurella kunnioituksella. Ympärillä asuu erakkoja, joita on vaikea lähestyä. Paavi kävi jalon naisen haudalla ja antoi pyhätölle aneita. 

Vielä kesäkuussakaan eivät kirsikat olleet kypsyneet. Vieressä kumpuaa kivipaadesta suuri lähde, jonka äärellä Pius aamiaista nautittuaan otti vastaan legaatteja ja anomuksien tekijöitä. Paavin hyvästeltyään monet näistä nousivat vuoren korkeimmalle huipulle jyrkkää ja vaikeaa tietä, jota tuskin kukaan olisi uskaltanut kiivetä ellei runsas pyökkikasvusto olisi peittänyt näköalaa ja saanut asettumaan alttiiksi putoamiselle. Huipulla he saapuivat aukiolla, jonka keskellä oli valtava kivenlohkare, jonka päällä lojui toinen yhtä suuri. He kapusivat kummankin päälle ja kertoivat jälkeenpäin nähneensä Sisilian ja Korsikan vuoret. Venetsialainen legaatti Nicolaus Sagundinus muiden muassa väitti näin. [Kääntäjän välihuomautus: Burckhardtin mukaan tuskin Sisilia, vaan Sardinia.]

Pyökkien alapuolella kasvavat kastanjat ovat melko pitkiä ja kurkottavat taivaaseen;  löytyy monia rautatammia, joita neljä miestä hädin tuskin kykenee ympäröimään käsillään. Jotkut niistä ovat onttoja ja voivat tarjota suojan 25:lle lampaalle. Kastanjoiden alla leviävät ruohoiset kentät, jotka ovat aina varjossa, paitsi syyskylmien jälkeen, kun puut ovat pudottaneet lehtensä ja auringon säteet tunkeutuvat oksien välistä.  Liekö missään paikkaa, joka lempeine varjoineen, hopeaisine lähteineen, vehreine ruohikkoineen ja hymyilevine niittyineen enemmän houkuttelisi runoilijoita viettämään luonaan kesänsä. […]

Täällä ei ole vahingollisia käärmeitä eikä petoja; täältä puuttuvat kiusalliset kärpäsparvet, täällä eivät paarmat ja hevoskärpäset kiusaa kasvoja, eivätkä luteet tahraa vuodetta inhottavalla hajullaan, korvissa eivät inise hyttyset, vaan rauha vallitsee kaikissa lehdoissa, eivätkä orjantappurat tai vadelman piikit vahingoita jalkoja. Puut ovat sellaisella etäisyydellä toisistaan, että oksat voivat kietoutua toisiinsa ja muodostavat lehväkaton. Alla on vain ruohoketoa, jolla kasvaa mansikoita ja yrttejä, niiden lomassa solisevat läpikuultavat purot alati rupatellen. – Paavi oli pannut paikan merkille kulkiessaan edellisenä vuonna sen läpi, ja valinnut sen turvapaikakseen kesän liekehtivää kuumuutta vastaan – olihan hän metsien rakastaja ja innokas näkemään uutta.
[…]
 

Luostarin krypta, joka on ehkä langobardien ajoilta 600-luvulta. (Kuva: Ilkka Mäkinen.)

Paavi asui luostarissa. Kuusi kardinaalia ja useat kuurian jäsenet majoittuivat kaupunkiin. Esittelijät valitsivat asuinpaikakseen kahden mailin päässä sijaitsevan Planumin [Piano], kauniin paikan eikä Abbatiaa huonomman. Määrättyinä päivinä he tulivat esittelyyn, jonka paavi piti lehdossa milloin yhden, milloin toisen puun alla ja solisevan veden äärellä.  Joka päivä hän vaihtoi paikkaa, ja löysi laaksoista uusia lähteitä ja uusia varjoja, niin että oli vaikea valita.  
 

Kerran sattui, että paavin ollessa allekirjoittamassa asiakirjoja muutama koira kävi lähellä makaavan suurikokoisen hirven kimppuun. Mutta se karkoitti ne luotaan sarvillaan ja sorkillaan ja pakeni nopeaa vauhtia vuorille. Paavi piti myös jonkun kerran konsistorikokouksia kardinaalien kanssa kanstanjoiden alla ja otti vastaan legaatteja niityllä. Paavia kannettiin joka päivä metsissä kuurian jäsenten seuraamana ja matkan varrella käsiteltiin sekä yksityisiä että julkisia asioita. Kun ilta sai, hän meni vähän matkan päähän luostarista paikalle, josta näki Palea-joelle, istui munkkiveljien seurassa keskustellen iloisesti heidän kanssaan. Ihmeellisen suloista!
 

Laaksossa vuoren alla aurinko poltti kaiken poroksi, pellot nääntyivät janoon ja puut kuivettuivat; olisi voinut luulla, että Phaethon* oli korventamassa maapalloa tuhkaksi. Luostarin ympärillä ja korkeammalla kaikki viheriöi, hellettä ei huomannutkaan, tuulet hyväilivät lempeästi: tuntui kuin täällä ylhäällä olisi ollut autuaiden tyyssija, alhaalla laaksossa taas tuomittujen kärsimys. Kuurian jäsenet laskeutuivat silloin tällöin alas metsästämään; palattuaan he kertoivat kuumuuden alhaalla olleen sietämättömän; toisaalta ne, jotka vaelsivat ylempänä vuorilla villieläinten oleskelupaikoilla, kertoivat kylmyyden olleen hyytävän.
[… …]

Palatessaan [yhdeltä lähiseudulle tekemiltään retkiltä] paavi kulki halki niityllä laiduntavan karjalauman. Paimen, joka ei ollut koskaan nähnyt paavia, ihaili kardinaalien pukuja ja hovimiesten koristuksia – ja vähän epäröi kuka oli paavi, jolle hänen pitäisi osoittaa kunnioituksensa. Mutta kun hän näki kultaisen kantotuolin, jota miehet kantoivat olkapäillään ratsumiesten keskellä, päätti hän suunnata palvontansa  kantotuolissa istuvalle. Koska hän arveli paavin olevan helteen takia janoinen, hän lypsi vieressä olleen lehmän ja ojensi paaville täynnä maitoa olevan kulhon, josta hän itse tapasi juoda ja syödä. Muistaen miestä, joka käsistään tarjosi vettä matkustavalle Persian kuninkaalle Artaxerxeelle, paavi hymyili eikä torjunut mustunutta ja rasvaista kulhoa – ollen juovinaan hän kosketti huulillaan kulhoa, ja ojensi sen edelleen kardinaaleille, jottei näyttäisi siltä, että paavi halveksi köyhän maalaisen uutteruutta ja kunnioitusta, kun tämä antoi hänelle parasta, mitä hänellä oli. Ja paavi ajatteli, että mies varmasti olisi antanut hänelle vielä parempaa, jos hänellä olisi sellaista ollut.

IM kääntänyt 2018 latinasta ja tanskasta.

* Faethon, lat. Phaethon oli kreikkalaisessa mytologiassa auringonjumala Helioksen poika, joka sai isältään luvan ajaa yhden päivän auringon vaunuja, mutta hän menetti hevosten hallinnan, jolloin aurinko tuli liian lähelle maata ja uhkasi polttaa kaiken tuhkaksi. Zeus pelasti maailman syöksemällä Faethonin salamaniskulla Eridanos-jokeen. (Uusi Tietosanakirja.