Lempäälän pitäjän nimestä
Lempälä, Lembälä ja Lembois kirkkoherra Ednerin pitäjänkuvauksen (1753) alussa.
Sekä kirkkoherra Ednerin että ylioppilas Waldeniuksen 1750-luvulla kirjoittamien pitäjänkuvausten mukaan Lempäälän, ruotsiksi Lempälä, pitäjä on saanut nimensä kirkonkylän nimestä Lempoinen, ruotsiksi Lembois, joka taas oli saanut nimensä Lempolta, ruotsiksi Lembo, pahalta hengeltä tai paholaiselta, joka asusteli Hyssyn eli Hiiden (Hijsi) talon lähellä vuorenrotkossa. Waldeniuksen mukaan Lempo joutui lähtemään pesäpaikastaan, kun kirkko Lempoisissa valmistui. (Pitäjänkuvausten alkutekstit ja suomennokset: Aimalan kirkko palaa, 2021.)
Kokoan tähän juttuun teorioita Lempäälän nimestä ja heitän sopan sekaan omia tuumailuja. Kyse on muistiinpanonomaisista haarukoinneista, joista ehkä joskus kehkeytyy jonkinlainen kokonaisuus.
Paikallishistorioitsijat, kuten Marja Kalske (Lempäälä ajan virrassa 1999) ja Juha Kuisma (Lemmon arvoitus 2002, Lempääläinen paikannimikirja 2012, LVS 23.11.2015), ovat pohtineet nimien Lempäälä, Lempää, Lempoinen ja Lempo suhteita ja mitä historiallisia olosuhteita niiden taakse voi kätkeytyä. Lempääläisillä on yhä tarve seurata Ednerin ja Waldeniuksen määrittämää tulkintalinjaa, jonka mukaan Lempo tarkoittaa muinaissuomalaisten palvomaa henkiolentoa.
Valitettavasti en voi pitää Ilmari Kososen ajatuksia (5.7.2020) Lempäälän nimen alkuperästä uskottavina. Olen kyllä tietoinen siitä, että omat tuumailuni eivät ehkä paljon eroa edukseen Kososen esittämistä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että erilaisia hypoteeseja, ideoita ja aivoriihen tuotoksia kannattaa esittää, kunhan on tietoinen omista rajoituksistaan.
Juha Kuisma johtaa Lempäälän nimen ja paikallisten asukkaiden itsestään käyttämän ilmaisun, lempääläiset, paikannimestä Lempää, joka siis olisi Lempäälän alkuperäinen nimi. Minusta tämä ajatus on aina tuntunut hyvältä, esimerkiksi sen vuoksi että, kuten Juha mainitsee, Luhangan Lempää ja Forssan/Tammelan Lempää olivat mahdollisesti Lempäälän eräalueita ja sen takia saaneet nimensä.
Kuisma kytkee Lempäälän nimen syntyyn myös fyysisiä olosuhteita, kuten meteoriitin putoamisen ja/tai pallosalaman, koska niitä muinaissuomalaiset kuvasivat sanoilla, joiden joukossa lempo, lempi, lemmes jne. olivat etusijalla. Mielestäni tämä selitysrykelmä voi olla sanan lempi, lempo jne. taustalla, mutta voiko niihin mahdollisesti liittyviä fyysisiä tapahtumia kytkeä juuri tämän paikkakunnan nimen syntymiseen, on epävarmaa, ja ainakin vaikea todistaa.
Raikasta mutta hieman kylmää vettä kaatoi meikäläisten paikallispatrioottien niskaan arvostamani onomastiikan eli paikannimien etymologian taitaja, kielen- ja historian tutkija, dosentti Mikko Heikkilä artikkelissaan (LVS 23.7.2020), jolla hän otti kantaa Ilmari Kososen ja Juha Kuisman Lempäälä-tulkintoihin. Heikkilä palautti Lempäälän nimen alkuperän tulkinnan onomastikkojen eli paikannimitutkijoiden perusoletukseen, jonka mukaan useimpien vanhojen paikannimien, joissa on pääte -la/lä, taustalla on miehen nimi.
Lempäälän tapauksessakysea olisi miehennimestä Lempi(j)ä. Seudulle olisi siis ensimmäisenä saapunut asuttajaksi suku tai perhe, jonka päämies oli Lempijä tai jotain sen suuntaista. Tämä on otettava vakavasti perusteltuna tieteellisenä näkökantana, eikä Lempijä kantaisänä sinänsä kuulosta hassummalta lähtökohdalta, jos nimen perusteella haluaa fantisoida paikkakunnan luonnetta.
Itse asiassa myös Juha Kuisma tarjosi tätä selitysmallia yhtenä vaihtoehtona vuoden 2015 artikkelissaan. Keskiajan veroasiakirjoissa esiintyy Euran pitäjässä talo nimeltään Ihalempiälä. Parin sukupolven aikana nimi lyhentyi Lempiäläksi ja sitten Lempääläksi, mutta talo on sittemmin hävinnyt. (LVS 23.11.2015.)
Samoilla laduilla on Saulo Kepsu teoksessaan Hämeen kylännimet (2022, s. 265)
Kepsun teoksessa selvitetään sekä Lempoisten että Lempäälän nimen taustoja, osin vähän eri tavoin. Kepsukin lähtee siitä, että ”pitäjännimi Lempäälä liittyy kirkonkylän kylännimeen Lempoinen”. Oletuksena on se, että kylän ”alkutalonnimen takana on lähinnä esikristillinen henkilönnimi Lempo(i), joka sisältää sanan lempo, ’paholainen, hitto’”. Kepsu pitää myös mahdollisena, että Lempoisten nimi on muodostettu samasta Lempä-vartalosta kuin Lempiä, josta myös Lempäälän pitäjän nimi on muodostunut: ”Pitäjännimi perustunee alkutalonnimeen *Lempiälä, jolloin siihen sisältyisi esikristillinen henkilönnimi *Lempiä. Lempoinen olisi ehkä tällöin alkuaan ollut talon asukkaan nimi.”
Kutsun Ednerin, Waldeniuksen ym. nimenselitystä Lempo-teoriaksi ja onomastikkojen selitystä Lempijä-teoriaksi. Juha Kuisman ajatusta Lempäästä paikkakuntamme alkuperäisen ydinalueen nimenä kutsun Lempää-teoriaksi.
En tiedä, olisiko mahdollista kielitieteen menetelmin selvittää Lempoisten ja Lempäälän ajallista suhdetta, siis kumpi paikannimi oli olemassa ensin. Silti kannattaisi pohtia sitä, miksi pitäjän ja kirkonkylän nimet ovat tällä tavalla naimisissa. Muuallakin on Lempäitä, Lempäälöitä ja Lemposia, myös Lempoloita, mutta harvoin samalla alueella on kahta varianttia rinnakkain, siis tarkoittaen eri entiteettejä. Voisiko niissä olla ajallista eroa, toinen toista vanhempi? Myös voisi pohtia hieman, miten vaikutti se, että nimet alussa kirjoittivat vieraskieliset henkilöt. Lempoinen näyttää monikolta: Lempoisissa, Lempoisiin, lempoislainen. Ruotsinkielisen muodon Lempois/Lembois perusteella nimi on suomeksikin ollut alussa i:llinen, vaikka paikkakunnalla sanotaankin herkästi Lemponen, lemposlainen.
Marja Kalske havaitsee horjuvuutta kirkonkylän nimessä: Paikkakunnan nimestä on 1400-luvulla kaksi versiota, minkä Kepsukin dokumentoi: ”Læmposs 1465 FMU 3253, Lempola by 1468 BFH I: 107, Lempois 1540, 1552, 1580 SAY: 1, Lembois 1645 [jne.].”
Lempile Hans Hanssonin kartasta 1650.
Kepsu listaa pitäjän nimen muotoja: Læmppæla sokn, Læmpæla sokn 1439 (REA 476), Lempele 1458 (kopiosta FMU 3071), Lempele Sochnn 1540 (KA 1920: 94v), Lämppälä Sockn 1637 (KA 7176: 392). Tähän listaan voisi lisätä Hans Hanssonin kartasta 1650: Lempile, sekä sen, että 1700-luvulla vakiintui ruotsinkielinen muoto Lempälä, jota myös suomen kielellä käytettiin, kun nimeä kirjoitettiin. Yksi varhainen esimerkki on Johan Justanderin vuonna 1749 painattama muistoruno isästään Henrik Justanderista, jonka nimeke alkaa: ”Laumahainen Lempäläsä”. Ensimmäiset Lempäälät ilmestyvät vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Henrik Justanderin muistorunon (1749) alku.
Ajallista eroa nimien välillä ei ehkä voi päätellä yksin siitä, että Lempäälä pitäjän nimenä mainitaan ensin lähteissä, mutta lienee kuitenkin merkitystä sillä Kalskeen huomiolla, että kirkonkylän nimessä on 1400-luvulla horjuvuutta, mitä pitäjän nimen yhteydessä ei ole, jos jätetään laskuista ortografinen vaihtelu. Lempäälä oli Lempäälä alusta asti ja kerrasta poikki. Ja sama sekä suomeksi että ruotsiksi.
Lempolan talo?
Missä Lempola tai Lempiälä olisi voinut olla, sellaista taloahan ei Lempäälässä enää ole?
Sama alue Kuninkaan kartastossa 1700-luvun jälkipuolelta (Alanen & Kepsu 1989).
Jos kerran Ednerin ja Waldeniuksen mukaan Lempo antoi Lempoisille ja edelleen Lempäälälle nimensä ja itse lähti pois, olisi luontevaa ajatella, että Lempijän/Lemmon talo olisi ollut siinä, missä Hyssy eli Hiisi on nykyään Ihamaan kylässä. Alue kuului alunperin Lempoisten kylään, Ihamaan ja Vaihmalan sanotaan olevan kylinä myöhäisempiä. Lemmon kaikkoaminen tarkoittaisi sitä, että Lempijälälle/Lempolalle annettiin uusi nimi, Hyssy eli Hiisi. Lempijälästä tuli Lempäälä, Lempolasta Lempoinen. Koska Lempijälä on vanhempi, Lempäälän pitäjän nimi olisi johdettu siitä jo esikristillisenä aikana. Sen jälkeen talon nimi muuntui vähitellen muotoon Lempola, josta keskiajalla johdettiin Lempoinen, minkä jälkeen talon nimi vaihdettiin Hyssy/Hiideksi (on tietenkin mahdollista, että Lempijälän talo kokonaan katosi ilman jakojäännöstä). Kirkonkylä Lempoisten nimi olisi vakiintunut tähän muotoon vasta 1500-luvulle tultaessa (Kalske: Lempäälä ajan virrassa, 26–27).
Lempijälän/Lempolan nimestä olisi siis kahteen eri otteeseen kehitetty laajemman alueen nimi.
Lempälä, Lembälä, Lembois ja Lempo Waldeniuksen pitäjänkuvauksen ns. Bergiuksen kopiossa (1878, Museovirastn arkistossa).
Yhtenä sivupolkuna voisi pohtia, miten suomenkieliset ja ruotsinkieliset lausuivat Lempäälän nimen 1400–1500-luvulla. Ednerin ja Waldeniuksen mukaan suomalaiset lausuivat Lempäälän (ruotsiksi Lempälä) nimen Lembälä. Kieliasiantuntijat voisivat ehkä tästä päätellä jotain Lempäälän nimen lausumistavasta tuohon aikaan. Ruotsiksi nimi ilmeisesti lausuttiin pitkällä p:llä, Lemppälä, koska siihen tapaan sitä kirjoitettiinkin 1400-luvulla, kun pitäjän nimeä ylipäänsä alettiin kirjoittaa. Täysin kaksikielisen Waldeniuksen korvissa paikallisten ihmisten lausumistapa pitkällä ä:llä kuulosti sellaiselta, että se oikeastaan pitäisi kirjoittaa Lembälä eikä Lemp(p)älä.
Palaan Mikko Heikkilän ajatuksiin Lempäälän nimestä. Hänen mukaansa: ”Kirkkopitäjä sai hyvin usein nimensä kirkonpaikan nimestä, ja kirkonpaikalle tarvittiin niin ikään usein uusi, selventävä nimi, Lempäälän tapauksessa Lempoinen (Læmposs v. 1465 DF nro 3253), kun kirkonpaikan nimi oli alkanut nimetä koko pitäjää. Lempäälän tapauksessa tuo tarve ilmaantui vasta 1400-luvulla. Kirkon sijaitessa Aimalassa tarvetta ei vielä ollut.” Tästä voinee päätellä, että Heikkilä katsoo nimen Lempäälä olevan vanhempi kuin Lempoinen.
Voisimme siis esittää Lempijä-teorian mukaisen kertomuksen Lempäälän nimen synnystä näin: Lempijä tulee sukuineen paikkakunnalle rautakaudella, paikka saa nimensä hänen mukaansa, ensin Lempijälä, josta hioutuu Lempäälä. Talon/kylän alue oli laajempi kuin nykyinen Lempoinen, muttei kattanut kuin osan nykyistä pitäjää. Lempäälän pitäjää ei tuossa vaiheessa vielä olisi ollut, joten nimi oli talon tai kylän. Kirkon siirryttyä Aimalasta Telkäntaipaleelle 1400-luvun alussa ja Lempäälän kirkkopitäjän muodostuessa tarvittiin kirkonkylälle erotteleva nimi, koska (ilmeisesti) ei haluttu Lempäälänkylää. Tämän takia alettiin kirkonkylästä käyttää nimitystä Lempola tai Lempoinen (ruotsiksi Lempois/Lembois), joista vakiintui Lempoinen.
Heittäisin keitokseen vielä mahdollisuuden, että kylän nimi alunperin oli Lempoisi (vrt. Alhaisi). Ruotsinkieliset kirjurit kirjoittivat paikan nimen monta sataa vuotta. Jos paikkakuntalaiset puhuivat, että ollaan Lempoisissa, lempoislaisten kylässä, voisi se kuulostaa siltä, että kirkonkylän nimi on Lempoisi eli Lembois.
Hijsi, Hysi ja Hysy Waldeniuksen pitäjänkuvauksen Bergius-kopiossa.
Mistä Lempoinen/Lempoisi/Lembois tempaistiin? Olisiko Lempoinen, Lempois, lempoislainen ollut aluksi haukkumanimi, jossa olisi tahallaan sekoitettu mukaan kristillisyyden mukana huonoon huutoon joutunut Lempo riippumatta siitä, oliko nimen taustalla miehen vai henkiolennon nimi: Lempolan asukkaat olivat lempoislaisia. ”Pakanan lempoislaiset, te Lemmon lempijät!”
Lempäälän alueella oli kolme voimakenttää: vanhin kylä Haurala (+ Päivääniemen kalmisto), suurin kylä Kuokkala ja uusi kirkonkylä Lempoinen (+ Vaihmalanharjun kalmisto), joka muiden mielestä oli saanut ansaitsematonta arvonnousua. Myös aimalaiset saattoivat olla näreissään, kun heiltä vietiin kirkko. Kalske ja Kuisma puhuvat tämäntapaisista jännitteistä kylien sekä entisen ja uuden kirkonpaikan välillä. Ednerin ja Waldeniuksen välittämistä kertomuksista heijastuu se, että kirkonpaikan siirtäminen ei ollut ongelmatonta, kun jouduttiin pohtimaan entisen pakanallisen pyhän paikan asemaa — senkö takia ensi ajateltiin Hauralan Pyhämäkeä?
Vielä yksi permutointi: Kuten aiemmin mainittiin, Juha Kuisma on huomannut, että Eurassa oli keskiajalla talonnimi Ihalempiälä, josta ajan kanssa muotoutui Lempijälä ja edelleen Lempäälä. Samaan tapaan on voinut käydä myös Lempäälässä: Seudulle rautakaudella tullut alkutalonpoika oli nimeltään Ihalempi(j)ä, talon nimi oli joko Ihalempiälä tai pikemminkin pelkkä Ihalempiä. Talo oli suunnilleen siellä, missä Hyssyn talo on nyt, siis nykyisessä Ihamaan kylässä. Kylää kutsuttiin Ihalempiäksi ja edelleen Ihalempääksi, ja sen asukkaita kutsuttiin ihalempiäisiksi/ihalempoisiksi tai ihalempääläisiksi. Kylä paisui suureksi ja sen nimi lyheni Lempääksi, mutta alkuperäinen nimi ehkä säilyi Ihalempiänmaana, eli jakojäännöksellisenä paikkana, jossa Lempiä tai Lempoi alun perin oli asunut; tästä se lyheni Ihamaaksi, joka sitten myöhemmin erosi Lempäästä omaksi kyläkseen ja jopa jakokunnakseen. Lempään asukkaita kutsuttiin lempiäisiksi, lempoisiksi tai lempääläisiksi.
Kun kirkon siirto Telkäntaipaleelle tuli ajankohtaiseksi ja uusi kirkkopitäjä syntyi, sille annettiin lempääläisten mukaan nimi Lempäälä, kirkonkylälle taas lempiäisten/lempoisten mukaan Lempoinen, ruotsiksi Lembois. Nimien vaihtoehtoisuus ja horjuvuus ei ollut harvinaista muinaisaikoina, kun mitään ei kirjoittamalla tallennettu. Kun paikalle tuli ruotsinkielisiä kirjureita, oli valittava jotkin nimet, jotka sitten jäivät pysyviksi. Nimien uudelleenjako kulminoitui 1420-luvulle tultaessa ja ne ehtivät vakiintua lopullisesti, kun 120 vuoden kuluttua alettiin systemaattisesti kirjata kylien ja talojen nimiä. (Iha)Lempiän talon nimi kuitenkin saattoi vielä 1420-luvun jälkeenkin olla olemassa, ehkä (Iha)Lempolana tai (Iha)Lempoisena, mutta se muuttui Hiideksi, koska Lempoisten kylän nimi oli vakiintunut ja vei talon nimeltä hapen, mistä tuli käsitys, että Lempo oli kaikonnut. Lopulta talon nimi muuttui Hyssyksi, kun Hiisi tuntui vähän epäilyttävältä, ja muutosta auttoi ij-kirjainyhdistelmän tulkitseminen ü:ksi. Yhä 1750-luvulla Hyssyn/Hiiden talon nimi kuitenkin muistutti entisaikojen nimihorjuvuudesta ja siitä, että paikalla oli aiemmin ollut Lemmon, Lempoin tai Lempiän talo ja sen vieressä hiisi.
Tähän voisi vielä lisätä Kepsun yleisemmistä johtopäätöksistä kylännimien historiallisista kerrostumista. Vanhimpien kylännimien joukossa suurimmat ryhmät ovat ”paikkapohjaiset kylännimet (39), esim. Vesilahti ja esikristillisen henkilönnimen sisältävät kylännimet (34), esim. Hyväneula”. (Kepsu 61) Jos Lempäälän nimen taustalla on Lempi(j)ä, kuuluu se jälkimmäiseen ryhmään, -lä-pääte on ehkä lisätty vasta keskiajalla. Kylännimet eivät välttämättä pysy samassa muodossa ikuisesti ja sama pätee varmaan pitäjiinkin (Kepsu ei nähdäkseni käsittele pitäjännimiä, joten varovaisuus johtopäätösten teossa on tarpeen). Kepsun mukaan asutuksen tihetessä ”käyttöön tuli nimeämistyyppi, jossa talonnimen tunnuksena oli suffiksi -la” tai -lä (Kepsu 61). Suffiksi saatettiin liittää alkuperäiseen nimeen perustuvaan talonnimeen. Lempäälänkin nimi on siis voinut olla alun perin henkilönnimeen perustuva kylännimi Lempi(j)ä eli Lempää.
Kepsun mukaan kaikkein vanhimpiin kylännimiin kuuluvat ”kaksiosaiset luontonimiin perustuvat alkutalonnimet” (Kepsu 61). Pitäjännimi Lempäälä ei ehkä näihin kuulu, ellei sitten taustalla ole Lemmonpää. Ihamaa kyllä voisi olla vanhaa kerrostumaa Lempäälän kylännimien joukossa. Päivääniemi olisi hieno esimerkki, vaikka se ei ole kylä, mutta on voinut olla, koska Hauralan nimessä on -la-pääte, joka kielii hieman nuoremmasta historian vaiheesta.
Lempääläisyyden ytimessä
Paikkakunnan nimeen liittyy tietenkin myös se, millä nimityksellä heitä kutsutaan. Havaintojeni mukaan kielitieteilijät eivät ota kantaa lempääläisyyteen, sillä he eivät näe kysymyksen historiallista syvyyttä. Yleensä syntyperäiset paikkakuntalaiset sanovat lempääläinen ja historiallisesti se on selvästi alkuperäinen muoto, minkä aikoinaan osoitin tutkimalla Historiallisesta sanomalehtikirjastoista ja muista lähteistä lempääläisyyden ja lempääläläisyyden esiintymistä vanhoissa teksteissä. 1800-luvulla lempääläisyys oli musertavan ylivoimainen, lempääläläistä käyttivät vain ulkopaikkakuntalaiset (Mäkinen: Lempääläisiä vai lempääläläisiä? Vesilahdessa vai Vesilahdella? Lempäälän Joulu 2006). Huomasin Saulo Kepsun teoksesta, että lempääläisyys tulee syvältä historiasta: Hauhon käräjillä oli 1482 mukana Knut Lämpeläinen (BFH I:58), ei siis Lämpeläläinen.
”Lempäälässä ei lällätetä”, kuten Juha Kuisma muistuttaa vanhaa sanontaa lainaten, mutta lällätysvastainen tendenssi on yleinen -la/lä-päätteisten paikannimien käytössä. Kyseessä on kielenpuhujien tarve sujuvoittaa puhetta toistoa ja päällekkäisyyttä poistamalla, mutta ehkä taustalla häämöttää myös muisto siitä, että ilman -la/lä-päätettä olevat nimet saattavat olla vanhempia ja siis arvokkaampia.
Lempääläisyys ja Lempäälän nimen alkuperä ovat yhteydessä toisiinsa. Kuten edellä mainittiin, Juha Kuisman katsoo, että paikkakunnan nimi oli alunperin Lempää, mistä lempääläinen luontevasti johtuu. Lempääläisyys ei myöskään ole ristiriidassa Lempijä-teorian kanssa, koska Lempijästä voisi muodostua lempijäläinen, lempiäläinen, ja lempääläinen.
Oleellista on siis Lempäälän ja Lempäiden välinen suhde. Tätä suhdetta eivät kielitieteilijät ole vielä pohtineet. Siitä ei ole dokumentteja eikä ilmeisesti kielitieteenkään keinoin asiaan päästä käsiksi. Kielitieteilijöillä on tavoitteena selittää yksityiskohdat yleiset lain perusteella, kun taas paikalliset ihmiset etsivät yksilöivää selitystä, joka vahvistaisi oman kotialueen identiteettiä. Olen etsinyt keinoa päästä pois umpikujasta, johon kielitieteilijöiden standardiselitys tuntuu lempääläiset paikallispatriootit ajaneen. Sellainen voi löytyä Lempäiden suunnalta.
Jos voidaan osoittaa tai edes vahvasti olettaa, että Lempäät olisivat saaneet nimensä lempääläisten mukaan, vahvistaisi se Kuisman ajatusta Lempäästä kotipaikkakuntamme alkuperäisenä nimenä.
Lempääläisten kala-aitat Aspelinin kirjoituksesta aikakauskirjassa Suomi 1871 (s. 162–163).
Kuisma kiinnittää huomiota siihen, että Lempäälän nimi esiintyy useilla kaukaisillakin paikoilla, jotka ovat olleet Lempäälän eräalueita. Sen sijaan Vesilahden nimeä ei ole samalla tavalla levitetty. Voisiko olla, että Vesilahden nimi koostuu liian tavallisista osista, joten se on helpompi unohtaa tai vaihtaa kuin jylhän arkaainen ja läpinäkymätön Lempäälä, joka myös kantaa mukanaan muiston Lemmosta? Sivumennen voi kertoa, että Lempäälän kirkkoherra Edner ja Vesilahden kirkkoherra Hacks olivat 1750-luvulla samaa mieltä siitä, että alkupitäjän nimi oli Lempäälä. Olisiko se siis ollut Juha Kuisman esittämä Lempää, mikä sopisi yhteen jalasjärveläisten (tai jalasjärvisten) ”lempääläisten kala-aittojen” ja muiden samankaltaisten kanssa? Kuisma on useassa kirjoituksessaan kertonut näistä sitkeästi säilyneistä etä-lempääläisyyksistä (mm. Lempääläinen paikannimikirja, sekä Lempääläisten kala-aitat asutushistorian todisteina, Lempäälän Joulu 2014).
Olin kerran kuuntelemassa Juha Kuisman ja Yrjö Punkarin sanallista kaksintaistelua siitä, kumpi on vanhempi, Lempäälä vai Vesilahti. Näiden kahden tietorikkaan herran väittelystä en paljon muista, koska en tuolloin itse ollut pohtinut kysymystä omakohtaisesti. Perusargumentit olivat varmaan yllä esille tulleita: Vesilahti oli yhteisen pitäjän nimi, ja pitäjänä siis Vesilahti on vanhempi kuin Lempäälä, Lempäälä on Vesilahdesta syntynyt, ei toisinpäin; toisaalta Juha varmaan toi esiin yllä selostettuja muistumia lempääläisten eräaikaisista omistuksista, joita (ainakaan nimistön osalta) vesilahtelaisista ei ole jäänyt jäljelle. Nyt mieleeni on tullut luonteva selitys näiden kahden sisarpitäjän nimien historiallisesta jatkumosta.
Monenlaiset esihistoriallisesta ajasta periytyvät nimitykset viittaavat siihen, että Lempäälä oli rautakaudella oma pitäjänsä, ehkä jopa koko seutukunnan nimi, vaikka tuolloin paikkojen nimitykset eivät olleet samalla tavalla eksakteja kuin nykyään. Sillä alueella, joka nykyään on Vesilahti, oli joko oma, nyt kadonnut nimensä tai sekin oli Lempäälää. Kun kristinusko ja Ruotsin valta tulivat seutukunnalle, syntyi suuria alkuseurakuntia, jotka sitten jakautuivat pienemmiksi, viimeksi siten, että nykyisten Lempäälän ja Vesilahden seutukunta erosi Pirkkalasta omaksi seurakunnakseen, jolle rakennettiin 1200-luvun loppupuolella kirkko Aimalan kylään. Seurakunnalle annettiin (Mikko Heikkilän mukaan) nimeksi Vesilahti kirkon vieressä olevat vesialueen mukaan, jota nykyään kutsutaan Lempäälän Kirkkojärveksi. On voinut käydä niin, että kun seurakunnan puoliskot erosivat toisistaan, Vesilahden nimi annettiin läntiselle puoliskolle ja Lempäälä sai vanhan nimensä. Nimien muutokset ja rinnakkaiset nimet ovat olleet yleisiä ympäri Suomea, joten mitään eriskummallista tässä nimihistoriassa ei ole.
Onomastiikan standardiselitys Lempi(j)ästä pitäjämme nimen taustalla pudottaa pohjan pois Edneriltä ja Waldeniukselta periytyvältä Lempo-teorialta, tai ei ehkä kokonaan, mutta todistamisen vaikeusaste kohoaa. Sen sijaan Lempää-teorialla voisi olla vielä mahdollisuus, vaikka kiistämättömän todistuksen aikaansaaminen sillekin on vaikeaa. Tietynlainen varmuus tai todennäköisyys ehkä kuitenkin on saavutettavissa. Yhden mahdollisen metodisen reitin Lempää-teorian tukemiselle voisi tarjota Mikko Heikkilän tuore kirja Tarinoissa on totta (2025), jossa tutkitaan ja tulkitaan juuri tämänkaltaisia tapauksia, siis sellaisia, joissa perimätieto välittää satojen vuosien takaa informaatiota ilman tai ohitse kirjallisen dokumentoinnin.
Heikkilällä on esimerkkejä tältäkin seudulta, kuten perimätieto Aimalan kirkosta, jonka arkeologiset tutkimukset ovat viime vuosina osoittaneet todeksi. Toinen herkullinen esimerkki on Elinan surma -runon sisältämä historiallinen tieto Klaus Kurjesta ja hänen toteuttamastaan tragediasta, mille Heikkilä osoittaa vahvat historiallisen taustat. Myös Matti Kurjen historiallisuus osoittautuu enemmäksi kuin sepitetyksi taruksi. Heikkilä on kaikissa tulkinnoissaan tiukan tieteellinen eikä koskaan väitä mitään, mille ei ole vahvaa dokumentoitua tai kielitieteellistä perustetta.
Jos Lempää-teoriaa haluaa puolustaa, perusteet olisi löydettävä sellaisista lujista elementeistä ja dokumentoinneista, joita Heikkilä käyttää kirjassaan. Lempäälän nimen alkuperää Heikkilä ei kirjassaan kuitenkaan käsittele, joten voi olettaa, että hän on yhä samalla kannalla kuin vuoden 2020 LVS-artikkelissaan, mutta kyse onkin metodisten askelmerkkien asettamisesta hänen esimerkkinsä mukaan.
Lempäälän ja lempääläisyyden arvoituksen ratkaisu voisi siis löytyä Lempäiden suunnalta. Tätä kysymystä ruodin toisessa blogikirjoituksessa Kaksi Lempäätä.
Kommentit
Lähetä kommentti