Mantereen Elisabethin paluu helatorstaina 2026

 

 

Vuonna 1689 helmikuun 11. päivänä kuoli Vesilahdessa Mantereen kylän Mattilan talon emäntä 35-vuotias rouva Elisabeth Berg, seitsemän lapsen äiti. Hänen miehensä rykmentinkirjuri Gustaf Swarthafra oli surun murtama. Hän tilasi kirjurikollegaltaan Benedictus Hwalilta muistorunon hautajaisia varten. Tämä osoittaa, että hän rakasti hellästi vaimoaan, mutta myös sitä, että Swarthafra oli omaksunut säätyläisten piirissä yleistyvän tavan tilata ja painattaa muistorunoja kuolleista sukulaisista.

Hwal oli aiemmin kirjoittanut runoja etupäässä hauskempiin tilaisuuksiin, kuten tohtorinkaronkoihin ja häihin, mutta paneutui uuteen tehtävään antaumuksella, koska oli Swarthafran ystävä ja tunsi myös rouva Elisabethin.

Kuolinpäivän ja hautajaisten välillä oli kuukausien aika. Ensin suunniteltiin hautajaiset pidettäväksi toukokuussa, ja painettuun hautajaisrunoon tulikin tuo kuukausi, mutta päivämäärän kohdalle jätettiin aukko, joka oli tarkoitus täyttää hautajaispäivän varmistuttua. Jostain syystä hautajaisten pito kuitenkin venyi, joten Hwalin piti vetää toukokuu yli ja kirjoittaa tilalle mustekynällä uusi päivämäärä 21. heinäkuuta. 

 

[Rivit tässä uudelleen aseteltuna, jotta ne mahtuisivat ruudulle.]

Hwal saapui hautajaisiin mukanaan nippu muistorunoja jaettavaksi sukulaisille ja perheen ystäville. Elisabeth haudattiin (todennäköisesti) kirkon lattian alle, kuten säätyläiset usein. Ne olivat kalliita paikkoja ja lähempänä alttaria aina vaan kalliimpia, mutta rusthollin isännän ja arvostetun virkamiehen puolisolle piti saada arvonsa mukainen paikka. Kirkon alla oli tilaa, sillä kirkko oli kenties vasta 30 vuotta vanha.

Yksi muistorunon kappale kehystettiin runotauluksi ja ripustettiin kirkon seinälle lähelle hautapaikkaa. Haudasta ei tietenkään näkynyt mitään, koska se oli kirkon lautalattian alla, mutta runotaulu muistutti vainajasta. Kun nykyinen kirkko rakennettiin 1800-1802 runotaulu siirrettiin sen seinälle. Vuonna 1979 vanhasta kivisakastista tehtiin kirkkomuseo ja sinne siirrettiin keskiaikaisia pyhimyksenkuvia ja muita esineitä, joita Vesilahdessa on säilynyt kiitettävän monia. Sinne vietiin myös Elisabeth Bergin muistoruno ja ripustettiin kivisakasten seinälle hallitsijanvakuutusten rinnalle. Runo oli tallella, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen enää huomiota, koska se oli ruotsinkielinen ja painettu hankalilla kirjasinlajeilla. Elisabeth muuttui näkymättömäksi.

[Kirjoittajan huomautus: Edelläolevassa on sekoitettu hieman mielikuvitusta faktoihin.]

Elisabeth tulee jälleen näkyväksi

Kesällä 2019 Riitta huomasi Lempäälän-Vesilahden Sanomien seurakuntapalstalta, että Vesilahden kirkon kivisakastissa järjestetään ehtoohartauksia. Matka kotoamme Karhunperältä Vesilahden kirkolle ei ole mahdottoman pitkä, linnuntietä kahdeksisen, teitä myöten 10–15 kilometriä, joten oli helppo homma pyöräillä sinne. Istahdimme muutamien muiden seuraan kivisakastin miellyttävään viileyteen.

Kirkkoherra Harri Henttinen puhui Jeesuksen roska ja malka -vertauksesta ja lähimmäisen kohtaamisesta. Kuunnellessani huomasin, että kivisakastin seinillä oli kehystettyjä julkaisuja. Hartauden jälkeen silmäilin niitä tarkemmin. Siellä oli komea rivi suuriruhtinaiden hallitsijavakuutuksia mutta myös painotuote, joka näytti vainajan muistoksi tehdyltä runolta ja oli ilmeisen vanha, koska erotin siitä vuosiluvun 1689. Kohde, Elisabeth Berg, oli kyllä minulle tuntematon, mutta mitä ilmeisimmin hänet oli haudattu Vesilahden hautausmaahan (tai kirkon lattian alle), koska ruotsinkielisessä tekstissä luki ”Wesselax”. Pyysin kirkkoherralta luvan kuvata julkaisun, joka oli liimattu puualustalle ja kehystetty lasin alle.

Kirjanystävän maaginen hetki

Kotona etsin julkaisusta lisätietoja Kansalliskirjaston kansallisbibliografiatietokannasta, jossa pitäisi olla tieto kaikista Suomessa julkaistuista painotuotteista. Juuri tästä julkaisusta ei tietoja ollut, mutta runon allekirjoittaneen Benedictus Hwalin muita runotuotteita kyllä löytyi. Koska kyse oli selvästi henkilörunosta, tarkistin asian vielä Toini Melanderin luettelosta Personskrifter hänförande sig till Finland (1951), joka myös on luettavana verkossa. Eipä tärpännyt sieltäkään. Silloin lähetin sähköpostia Kansalliskirjaston bibliografiselle osastolle ja kysyin, tunnettiinko siellä tätä julkaisua. Vastaus tuli pian: kyse oli ennen tuntemattomasta suomalaisesta painotuotteesta.

Tällainen hetki, ennen tuntemattoman Fennica-julkaisun kohtaaminen, tulee harvoin suomalaisen kirjanystävän elämässä, useimmille ei koskaan. Lähetin Kansalliskirjastoon julkaisusta ottamani kuvan, jonka perusteella siitä tehtiin kirjaus kansallisbibliografiatietokantaan. Kansalliskirjaston asiantuntijat myös osasivat päätellä julkaisun painotyöstä, että sen oli painanut Turun akatemian kirjanpainaja Johan Wald.

Etsin julkaisun puupiirroskuvista tietoa kirjahistorioitsija Anna Perälän kirjasta Tiedon ja taidon kuvat (2003). Osoittautui, että ainakin julkaisussa oleva ilmeikäs enkelipari oli peräisin kirjanpainaja Daniel Medelplanin Turun-kaudelta. Parhaiten hänet tunnetaan Pälkäneen puuaapisen  eli puulevyillä painetun aapisen painajana. Lähetin kuvan julkaisusta Annalle, joka onnitteli löydön johdosta ja kertoi, että julkaisussa olevan Medelplanin enkeliparin esiintyminen aikaistui vuodella. Minulla ei tuolloin vielä ollut Perälän Suomen typografista atlasta (2000), mutta hankin sen pian jatkotutkimuksia varten. Atlaksesta löytyvät kaikki Berg-julkaisun typografiset elementit.

Sukututkijat riemastuvat

Koska runon kohdehenkilö oli haudattu Vesilahdessa, otin yhteyttä Vesilahden seudun sukututkimusseuran puheenjohtajaan Riikka Piiroseen ja kysyin, oliko hänellä lisätietoja Elisabeth Bergistä tai hänen aviomiehestään Gustaf Swarthafrasta. Osoittautui, että julkaisu aiheutti vipinää myös sukututkijoiden parissa. Elisabeth oli kyllä tuttu henkilö sukututkijoille, mutta hänen syntymä- ja kuolinvuottaan ei tiedetty. Nyt kuolinvuosi ja ikä olivat tiedossa, joten voitiin laskea myös syntymävuosi (lisätietoja, ks. lähdeluettelossa mainittua Riikka Piirosen artikkelia). Tiedotin julkaisusta tietenkin myös kirkkoherra Henttiselle, KirkkoHarrille. Kuvaa kirkon ylisukupolvista perspektiiviä, että ilmeisesti ensin kirkon seinällä ja sitten kivisakastissa oli säilynyt ainoa tunnettu kappale yli 330-vuotiaasta julkaisusta kuin Herran kukkarossa. Kirkkoherra kyllä hoiti sen heti pappilan holviin vielä varmempaan turvaan.

Konservointia koronan kourissa

Julkaisu oli ikäänsä nähden hyvin säilynyt, mutta sen taustalla oleva puulevy oli joskus haljennut kahteen osaan ja sitä oli yritetty korjata liimaamalla. Tulos oli kömpelö mutta piti kuitenkin julkaisun osat yhdessä. Julkaisun säilymisen kannalta oli kuitenkin selvä tarve konservoinnille. Mutta mistä varat sellaiseen tarkoitukseen?

Riitta huomasi verkossa Kalevi Kuitusen säätiön ilmoituksen, jossa julistettiin haettavaksi apurahoja kirjahistorian tutkimukseen. Kirjoitin yhteisymmärryksessä Harrin ja Riikan kanssa hakemuksen, jossa apurahaa haettiin julkaisun konservointiin ja sen tutkimukseen sekä kirjahistorian että sukututkimuksen kannalta.

Riemu oli suuri, kun Kuitusen säätiöltä tuli myönteinen vastaus. Apuraha, 3000 euroa oli juuri ja juuri riittävä tavoitteiden toteuttamiseen. Kirjahistorioitsija Anna Perälän vihjeestä otin yhteyttä Metropolia-ammattikorkeakoulun paperikonservoinnin kurssin opettajaan Päivi Ukkoseen, joka teki Vesilahden seurakunnalle tarjouksen julkaisun konservoinnista oppilastyönä. Saadun apurahan konservointiin osoitettu osa riitti kattamaan kustannukset, joten seurakunta hyväksyi tarjouksen. Eräänä kauniina tammikuun 2020 loppupuolen päivänä noudin Harri Henttisen huolellisesti pakkaaman julkaisun Vesilahden pappilasta ja toimitin sen perille Helsinkiin Metropolia-ammattikorkeakouluun, joka toimii entisessä Arabian tehtaassa.

Valmista oli tarkoitus tulla kesään mennessä, mutta valitettavasti pian puhjennut koronapandemia pani oppilaitoksen ovet säppiin ja konservointi siirtyi syksyyn.
    

Välillä vaikutti vähän epävarmalta, toteutuuko konservointi ollenkaan, kun oppilaitoksen toiminta häiriintyi pandemian takia. Oli nimittäin löydettävä opiskelija, joka opinnäytteenään suorittaisi konservoinnin. Lopulta Päivi Ukkonen ilmoitti talvella 2021–2022, että opiskelija Jaakko Kuusela tekisi konservoinnin.

Kuusela toteutti työnsä suunnitelman mukaan ja sekä konservointi että kirjallinen opinnäyte valmistuivat toukokuun 2022 alkuun mennessä. Opinnäyte on verkossa luettavana. Siitä saa hyvän kuvan konservointiprosessin periaatteellisista ja käytännöllisistä haasteista.

Konservointi ei ollut ongelmaton toteuttaa, sillä painotuote tuntui olevan lujasti kiinni alustassaan. Asiaa tutkittuaan ja eri vaihtoehtoja harkittuaan Kuuselan onnistui irrottaa paperi alustastaan. Tässä oli huomattavia riskejä, koska ei ollut varma onnistuisiko irrotus. Irrotus oli kuitenkin tärkeää, koska puualusta ei ollut otollinen julkaisun säilymisen kannalta. Pieniä repeytymiä irrotuksessa tapahtui, mutta ne eivät onneksi juurikaan osuneet painojälkien kohdalle. Irrotuksen jälkeen tuli paperin pesu mahdolliseksi. (Kuusela 2022.) Uudestisyntyneestä runosta tuli luettavampi ja kuvioista selkeämpiä. Lopputulos on kaikin puolin onnistunut.

Päivi Ukkonen esittelee Jaakko Kuuselan konservoimaa hautajaisrunoa. (Kuva Riitta Mäkinen, samoin alla olevat.)

Runojulkaisua käytettiin vielä syyslukukaudella 2022 paperikonservoinnin opetuksen havaintoaineistona. Hain vuoden 2022 joulukuussa Riitan kanssa Helsingistä konservoidun runon, joka oli istutettu vanhoihin kehyksiinsä. Veimme sen Vesilahden pappilaan, jossa kirkkoherra Henttinen otti sen vastaan:

Ristisaatossa kirkkoon

Runon ”löytymisen” ja konservoinnin prosessi sai viehättävän päätöksensä Vesilahden kirkolla 14.5.2026 järjestetyssä tilaisuudessa. Helatorstain jumalanpalveluksen lomaan sovitettiin Elisabeth Bergin muistorunon ”virallinen” kotiinpaluujuhla.

Tilaisuus alkoi ristisaatolla. Lähtöpaikkana oli Vesilahden kivisakasti, jonka seinällä runojulkaisu oli aiemmin riippunut. Seurakuntapastori Johanna Rantasen johdatteleman hartaushetken jälkeen ristisaatto lähti kiertämään hautausmaata.

Edessä kulki Pirjo Hakuni, Joutohetkien seuran vetäjä, ristiä kantaen, sitten tulin minä sylissäni kehystetty hautajaisruno, jäljessä tulivat seurakuntamestari Päivi Salonen, joka kertoi henkilöistä, joiden haudoilla ristisaatto pysähtyi, sekä muu ”saattoväki”. Oli kaunis ilma eikä säätiedotusten ounastelemasta sateesta ollut tietoakaan.

Ristisaaton pysähdyspaikkoihin kuului myös kaksi valurautaristiä, joiden alle oli haudattu 1800-luvulla Elisabethin jälkeläisiä. Elisabethin ja Gustafin tyttäriä avioitui Vesilahteen ja heidän kauttaan suku jatkui.

Ristisaatto kiemurteli hautausmaan kautta kirkkoon, jonne astuttiin pääovesta. Hautajaisruno vietiin alttarin eteen nojalleen ja Harri Henttinen piti jumalanpalveluksen. Sen päätyttyä Harri kutsui Riikan ja minut alttarin eteen kertomaan runojulkaisusta, sen löytymisestä ja konservoinnista sekä kohdehenkilöstä. Turinoittemme jälkeen yleisö esitti hyviä kysymyksiä. 

 

Loppujen lopuksi runotaulu vietiin sakastiin, jossa se asetettiin lasioviseen kaappiin. Siellä se on kaikkien halukkaiden nähtävissä. Mukaan saa ottaa laatimani hautajaisrunon suomennosmonisteen. Kaikkein tarkimmin julkaisuun voi tutustua Kansalliskirjaston verkkopalvelussa.

Jos sinua kiinnostaa runon kirjoittaja Benedictus Hwal, katso blogipostaustani Benedictus Hwal, ikuinen ylioppilas ja runoilija (joka tulee pian blogiin).
Jos taas haluat lukea runon tekstin nykykirjasimin ruotsiksi ja sen suomennoksen, katso blogipostaustani Benedictus Hwalin runo Mantereen Elisabethin muistoksi. 

Lisää hautajaisrunosta, sen kohdehenkilöstä ja kirjoittajasta:

Jaakko Kuusela: Vesilahden kuolintaulu: 1600-luvun hautajaisrunon konservointi. Metropolia                          Ammattikorkeakoulu. Konservoinnin tutkinto-ohjelman opinnäytetyö 10.5.2022.
Ilkka Mäkinen: Elisabeth Berg-Svarthafran hautajaisrunon arvoituksellinen kirjoittaja Benedictus Hwal.         — Kurjenpolvet 2020, Vesilahden seudun sukututkimusseura, s. 4–9.
—   ”   —: Hautajaisruno vuodelta 1689 Vesilahden kivisakastissa. — Bibliophilos 3/2022, s. 4–9.
—   ”   —: Runo palaa kotiin. Vesilahden seurakunnan joululehti 2022: s. 12–13.
Riikka Piironen: Kuka oli hautarunon Elisabeth Berg? — Kurjenpolvet 2020, Vesilahden seudun                     sukututkimusseura, s. 10–12.