Benedictus Hwal, ikuinen ylioppilas ja runoilija

 

Vuonna 1689 kuolleen vesilahtelaisen Elisabeth Berg-Swarthafran hautajaisrunon tekijä Benedictus eli Bengt Hwal on monella tavalla arvoituksellinen mutta samalla aikakauttaan hyvin edustava hahmo. 

Hwal, joka julkaisuissaan käyttää etunimestään vain latinalaista muotoa Benedictus, syntyi 1640-luvun loppupuolella Ruotsissa Itä-Göötanmaalla; syntymävuotta ei tiedetä, mutta ehkä se oli 1648 tai sitä ennen. Isä oli Linderåsin kirkkoherra Elias Benedicti Hwal (1620–1672) ja äiti Elisabeth Brythzenius (Brythzenia) (1628–1678). Sukunimen kirjoitusasu vaihtelee suuresti, siitä näkee muotoja Hwahl, Hwaal, Hwal, Hval. Julkaistujen runojen alla lukee useimmin Benedictus Hwal, kerran kuitenkin myös Hwahl.

 

Benedictus Hwal merkittiin Turun akatemian matrikkeliin syyslukukaudella 1679. Saman lukukauden lopulla merkittiin matrikkeliin hänen veljensä Elis Hwahl (1652?–1708), joka oli jo opiskellut Lundin yliopistossa.
 

Veljekset siirtyivät meren yli Turkuun opiskelemaan todennäköisesti siksi, että isän kuollessa 1672 perheen taloudellinen asema heikkeni ja romahti lopullisesti, kun äitikin kuoli 1678. Oli edullisempaa opiskella Turussa. Ruotsin puolelta tuli paljon opiskelijoita Turkuun, mm. vesilahtelaisen Bergius-suvun kanta-isä Petrus Bergius (1612–1691) oli tullut nelisenkymmentä vuotta ennen Hwalin veljeksiä opiskelemaan vastaperustettuun Turun Akatemiaan. Hänkin oli itägöötanmaalalainen. Turun akatemiassa oli itägöötanmaalainen osakunta ja ilmeisen vahvasti keskinäistä yhteyttä ylläpitänyt itägööttien yhteisö.
 

Bengtin opinnoista ei tiedetä mitään, mutta nuorempi veli Elis oli menestyvä opiskelija. Hän suoritti kandidaatin tutkinnon 1683 puolustamalla prof. Daniel Achreliuksen nimissä julkaistua latinankielistä väitöskirjaa De cetis eli merihirviöistä, jossa käsitellään erityisesti valaita. Varhaisten suomalaisten painotuotteiden kuvituksen asiantuntija Anna Perälä arvelee, että Elis Hwal, jonka nimi sopi väitöskirjan aiheeseen (hval=val=valas) saattoi olla myös väitöskirjan kirjoittaja. Kirjassa on ajan akateemiseen tapaan lukuisia onnittelurunoja kreikaksi ja latinaksi. Yksi onnittelijoista oli Benedictus lyhyellä latinankielisellä runolla, jossa kaunopuheisesti onnitellaan velipoikaa Parnassolle nousun johdosta. Kirjaan on puukaiverruskuvituksen tehnyt sama Daniel Medelplan, jonka kaivertimesta ovat peräisin myös Vesilahden runojulkaisun enkelit. 

Benedictus puolestaan ei saanut tutkintoa suoritetuksi eikä akateemisia saavutuksia ole kirjattu hänen matrikkelitietoihinsa. Myöskään työurasta ei ole varmaa tietoa. Eräiden tietojen mukaan hän olisi ollut Turun ja Porin läänin lääninsihteeri tai sitten katselmuskirjuri (mönsterskrivare) Hämeessä, mutta kummastakaan virasta ei löydy todisteita.

Viimeinen toistaiseksi löytynyt elonmerkki Hwalista on Espoon käräjien pöytäkirjassa toukokuulla 1700. Hän esiintyi käräjillä lempääläisen rykmentikirjurin Hans Floorin edustajana. Benedictus Hwal katoaa historian lehdiltä tämän jälkeen. Kohtalokkaat isonvihan ajat olivat edessä, joten ei ole mikään ihme, jos niihin myllerryksiin vähäpätöinen ihmisyksilö on kadonnut jälkiä jättämättä.

Auran rantojen itägöötanmaalaisen yhteisön runoilija

Jäljellä ovat kuitenkin Benedictus Hwalin runotuotteet. Ne antavat tärkeitä osviittoja hänen elämänpiiristään Suomessa. Niiden ja muiden tietojen perusteella voi osoittaa kaksi verkostoa, joihin Hwal on ollut läheisissä suhteissa: itägöötanmaalaiset akateemiset kansalaiset ja yläsatakuntalaiset rykmentinkirjurit.

Elisabeth Berg-Swarthafran hautajaisrunoa lukuunottamatta kaikki Hwalin tunnetut runotuotteet ilmestyivät itägöötanmaalaisten akateemisten kansalaisten tekemissä tai heidän kunniakseen tuotetuissa julkaisuissa. Edellä on jo mainittu Elis-veljen väitöskirjaan painettu onnitteluruno.  

Samana vuonna 1683 ilmestyi hääonnittelujulkaisu ylioppilas Johannes Thogeliuksen ja hänen morsiamensa Anna Holmingiuksen kunniaksi.  Siinä oli toisen itägöötanmaalaisen opiskelijan Magnus Barckin runon vieressä Hwalin ruotsin- ja latinankielinen runo, jossa on vähän samantapaista luonnonkuvausta kuin Elisabeth Bergin hautajaisrunossa. Thogeliusten pariskunta asettui sulhasen kotikonnuille Itä-Göötanmaalle, missä mies toimi messinkiruukin saarnaajana ja oppikoulunopettajana.

Seuraava itägöötanmaalainen onnittelun kohde oli 1685 Turun hovioikeuden asianajaja Esaias Bruhn ja hänen morsiamensa Magdalena Haas. Julkaisun nimekkeessä sanotaan, että sen ovat kirjoittaneet sulhasen hyvät ystävät ja maanmiehet, siis itägöötanmaalaiset toverit. Hwalin runon alla ovat kuitenkin vain hänen nimensä alkukirjaimet B. H.

Vielä yksi itägöötanmaalainen sai nauttia Benedictus Hwalin säkeistä, lakitieteen professori Matthias Swederus, joka 1688 vietti häitä morsiamensa Anna Festingin kanssa. Julkaisun otsikko, joka on tämän postauksen alussa, kuuluttaa itägöötanmaalaisuuden riemua Auran rannoilla latinaksi ja ruotsiksi: Jubilum Ostro-Gothicum eller : Östgötha=Frögd hörd widh Aura strand.   Hwalin osuuteen sisältyi sonetti monimutkaisine riimityksineen.

1600-luvun loppupuoli oli henkilörunojen, siis onnittelu-, hää- ja hautajaisrunojen, kulta-aikaa. Usein ne olivat paperiliuskan yhdelle puolelle painettuja pikkujulkaisuja, kirjanpainajille mukavia välitöitä. Akateemisissa yhteyksissä viljeltiin latinaa ja jopa kreikkaa tai hepreaa, mutta hää- ja hautajaisrunoissa oli useimmiten ruotsia, joskus myös suomea.

Aikakauden runous oli tyypillisesti tiettyihin muotteihin valettua. Benedictus Hwal näyttää hallinneen taidon sommitella sekä latinan- että ruotsinkielisiä säkeitä määrättyjen mittojen ja sisältökaavojen mukaan. Tällaisen runouden tavoitteena ei ollut henkilökohtaisten tunteiden romanttinen ilmaisu aina uusiutuvin muodoin. Siten suuri osa aikakauden runoista on meidän silmissämme muodollista ja hengetöntä. Joissakin Hwalin runoissa on silti tuoreutta, varsinkin luonnonkuvauksissa. Tämä ilmenee myös Elisabeth Bergin hautajaisrunossa. Kirjallisuushistorian suuria nimiä Hwal ei kuitenkaan liene.

Firaabelihommia rykmentikirjureille?

Toinen Hwalille läheinen verkosto olivat yläsatakuntalaiset rykmentinkirjurit ja siihen liittyy Elisabeth Bergin hautajaisrunokin.

Kuten edellä kerroin, Hwalin mainitaan olleen ”katselmuskirjuri Hämeessä”, ”munsterskrivare uthi Tawasteland”, nykymielessä komppanian kirjuri. Toisessa lähteessä taas sanotaan, että Hwal olisi ollut lääninsihteeri (Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852). Hwalia ei ilmeisesti ole virallisesti nimitetty tällaisiin virkoihin. Saattaa olla, että Ruotsissa asuville sukulaisille Hwal on kertonut toimivansa katselmuskirjurin tai lääninsihteerin arvostetussa virassa, vaikka hänellä ei sellaisia vakinaisia virkoja ollutkaan. Sen suuntaisia hommia hän kuitenkin ilmeisesti teki.

Joka tapauksessa Hwal oli suhteissa ainakin kahden rykmentinkirjurin, Gustaf Swarthafran ja Hans Floorin, kanssa. Hans Floor oli lempääläinen rykmentinkirjuri, sitten kihlakunnankirjuri ja lopuksi lääninkamreeri, Innilän kartanon ja muiden tilojan isäntä. Gustaf Swarthafralla taas oli tiloja Karkussa ja Vesilahdessa. He olivat eteenpäinpyrkiviä miehiä, eivät aatelisia, mutta vaikuttivat olosuhteissa, joissa tarmokkuudella ja hyvällä onnella oli mahdollisuus nousta parempiin piireihin.

Todennäköisesti Hwal teki näille viranhaltijoille satunnaisia kirjurinhommia, joista he maksoivat korvauksen omasta pussistaan eikä Hwalin nimi näy virallisissa papereissa. Yksi tehtävistä, joissa Floor on voinut tarvita apua, oli Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänin ratsuväkirykmentin jakolaitoksen (indelningsverket), maakirjan (jordebok) ja rullien valmistaminen vuonna 1685. Kuningas käski 1686 valtionkonttoria maksamaan Floorille 200 hopearahan erityispalkkion näiden tehtävien suorittamisesta, koska ne olivat aiheuttaneet tälle ”paljon työtä, vaivaa ja kuluja” (17.11.1686 f. 842 Till Stats Contoiret, Riksarkivet). Kuluja saattoi aiheuttaa esim. apulaiskirjureiden palkkaaminen. Samantapainen avustava tehtävä oli se, kun Hwal edusti Flooria Espoon käräjillä vuonna 1700.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten Benedictus Hwalin kävi vuoden 1700 jälkeen. Menikö hän naimisiin ja sai tyttärenkin, kuten jollakin ruotsalaisella sukututkimussivulla mainitaan, muuttiko hän kenties takaisin Ruotsiin ja päätti päivänsä Marstrandin postimestarina, kuten toinen hajatieto voisi onnekkaasti tulkittuna osoittaa? Näistä tiedoista ehkä saisi vielä lisävalaistusta Hwalin kohtaloihin.

 

******

Tämä postaus on lyhennelmä artikkelistani ”Elisabeth Berg-Svarthafran hautajaisrunon arvoituksellinen kirjoittaja Benedictus Hwal”, joka ilmestyi Vesilahden seudun sukututkimusseuran vuosijulkaisussa Kurjenpolvet 2020.

Jos haluat lukea lisää Elisabeth Bergin hautajaisrunosta, sen ”löytymisestä” ja konservoinnista, lue postaukseni Mantereen Elisabethin paluu

Jos taas haluat lukea Benedictus Hwalin runon Elisabeth Bergistä tekstin nykykirjasimin ruotsiksi ja sen suomennoksen, katso blogipostaustani Benedictus Hwalin runo Mantereen Elisabethin muistoksi.